60
sivät paikkakuntaa ja pitivät silmällä,[s. 60] milloin ja mistä vihollinen saapuisi.
Kun oli talvi, niin lumi tallautui aivan tasaiseksi Kiljusten pihamaalla, niin paljon äiti Kiljunen siellä hyppieli merkkiä antaessaan ja vastatessaan toisten merkkeihin.
Isä Kiljunen oli eräältä joukolta, joka kulki seudun halki, ostanut dynamiittia. Se oli hänen ainoa ampumavarastonsa, sillä pyssyä hän ei tahtonut ottaa käsiinsä. Ja siinä hän olikin aivan oikeassa, sillä arvaahan, että Kiljusten käsissä olisi pyssy ollut hyvin vaarallinen. Hän oli sijoittanut dynamiitin eri tahoille talon lähistölle ja yhdistänyt varastot sähkölangalla taloon, jossa hänellä oli sähköpatteri. Ei isä Kiljunen ollutkaan niin tyhmä, kuin monasti pahat kielet hänestä sanoivat.
Eräänä päivänä tuli vihollinen niille seuduille.
Isä Kiljunen oli parhaillaan lähinnä olevan talon pihalla, kun suuri joukko miehiä saapui sinne. Nähdessään lihavan ukon siellä seisomassa ottivat he hänet vangiksi ja kysyivät:
— Kuka te olette?
— Minä olen herra Kiljunen, vastasi isä Kiljunen kovalla äänellä, sillä hän oli hyvin ylpeä nimestään.
— Kyllä me hänet tunnemme varsin hyvin, sanoivat viholliset, ja viemme hänet vankinamme mukaan.
Eihän isä Kiljusen laisinkaan tehnyt mieli mennä vangiksi. Hän päätti kutsua perheensä avuksi. Hän katsoi kotiaan kohden. Aivan oikein, äiti Kiljunen sei-
