56
[s. 56] Ja kun hän oli äiti Kiljunen, niin keksihän hän sellaisen keinon. Hän laittoi risukasansa kuntoon, nosti hameensa polviin asti, meni hajareisin kasan päälle seisomaan ja huusi:
— Sytyttäkää nyt!
Luru pisti palavan tulitikun risukasaan. Äiti Kiljunen laski hameensa alas ja sanoi:
— Saattepahan nähdä, että kohta tuli syttyy!
Ja kyllä tuli syttyikin. Pian tuprusi sauhua äiti Kiljusen hameen alta, ja kohta sen jälkeen hyppeli äiti pitkin pihaa.
— Keino on hyvä, sanoi isä Kiljunen, mutta ei sen tähden kannata noin hyppiä. Ettet häpeä, vanha ihminen!
— En minä ilossa hypikään, vaan kun tuli on hameissani! parkui äiti.
Koko herrasväki ryntäsi nyt hänen kimppuunsa. He heittivät hänet kumoon maahan ja siinä kierittelivät. Ja kun kaikki olivat tässä touhussa, sammui tuli piankin.
— Olkoon miten tahansa, sanoi isä Kiljunen, niin kyllä meidän herrasväki aina keksii uusia keinoja, jos vanhat eivät auta.
Vielä oli Kiljusten koeteltava voimiaan ilmansuunnan määräämisessä siinä tapauksessa, että he eksyvät jonnekin.
— Tosin sellaista vaaraa ei ole koskaan olemassa, sanoi isä Kiljunen, sillä ainahan meidän ympärillä ihmisiä on, mutta pitää meidän näyttää taitomme siinäkin.
