39
[s. 39] Arvaahan sen, että se tuntui hänen vatsassaan, kun köyden silmukka oli kiedottu sen ympärille ja nostettaessa alkoi kovasti kiristää.
— Nostetaan ensin kepeämmät, sanoi isä Kiljunen.
Hän kietoi köyden Lurun ympärille ja tämä hissattiin kaivosta ylös.
— Siellä on hiukan märkää! sanoi Luru päästyään ylös.
— Nyt on äidin vuoro, sanoi isä Kiljunen, kun köysi oli uudelleen laskettu kaivoon.
Mutta äiti ei mitenkään suostunut ottamaan köyttä vyötäröilleen. Isä sitoi sen silloin hänen jalkaansa kiinni. Tällä tavalla pääsi äiti jalat edellä ja parkuen kaivosta maalle.
Nyt tuli isän vuoro. Hän tahtoi kiivetä köyttä myöten, mutta se oli liukas ja kun hän oli päässyt puoliväliin, kirposivat kädet ja hän mennä hurahti uudelleen veteen. Kuului vain kamala loiskahdus. Mutta ei hän olisi ollut isä Kiljunen, ellei hän olisi keksinyt itselleen hyvää keinoa kaivosta päästäkseen. Hän komensi tuomaan halon, joka sidottiin köyden päähän, ja tälle halolle istui nyt isä hajareisin ja käski nostamaan ylös.
Kun hän oli päässyt aivan kaivon reunalle ja hänen päänsä jo alkoi näkyä, ryntäsivät kaikki auttamaan häntä maalle ja jättivät köyden. Seurauksena siitä oli, että hän taas putosi kaivoon.
Seuraavalla kerralla nostettaessa pitivät monet köydestä kiinni, jotta isä Kiljunen viimein pääsi maalle.
