21
[s. 21] kyyryllämme ja Y:ssä silloin kun olemme suorina, selitti isä.
Ja siten hän ratkaisi senkin pulman.
Mutta Ä ja Ö tuottivat tavattomia vaikeuksia, sillä vaikka ne pääasiassa olivat selviä, kun olivat muodostettavat A:sta ja O:sta, niin tarvittiin vielä kirjainten pilkutkin.
Äiti Kiljunen keksi ratkaisun tähän:
— Me panemme molemmat kätemme korvien kohdalle ja ojennamme ne ulospäin aivan kuin sarvet, sanoi hän.
Nyt heillä oli aakkoset valmiina, puuttui vain niiden sovittaminen käytäntöön. Koko herrasväki ryhtyi nyt uudella tavalla tavailemaan. Isä Kiljunen läähätti, sillä tämä ei ollut suinkaan helppoa, ja valitti, että hän tuli seisoneeksi yhtä päätä yhdellä jalalla. Ja vaikeaa se hänelle olikin ja hän kaatui monta kertaa maahan. Äiti Kiljunen, joka oli laiha, muodosti sen sijaan kirjaimia niin nopeasti ja taitavasti, että sitä oli oikein hauska katsella. Plättä ei vielä osannut lukea eikä siis tuntenut kirjaimia, mutta hänkin koetti jalkojaan ja käsiään väännellä jokaiseen asentoon. Pojat tahtoivat opettaa Pullaa tavaamaan oman nimensä, mutta vaikka Pulla olikin viisas koira ja osasi seisoa kahdella jalalla, niin se ei millään tavalla osannut muodostaa L:ää, sillä siinä sen olisi pitänyt seisoa yhdellä jalalla, vasen takakäpälä viistoon ojennettuna oikean takakäpälän poikki. Sitä se ei oppinut koskaan.
