90
[s. 90] ja niiden joukossa Pulla etumaisena katsoi alas orkesteriin ja ulvoi sydäntävihlovasti, nähdessään rakkaan isäntäväkensä tällaisessa kurjassa tilassa.
Mutta eivät Kiljuset hätääntyneeet. Pian he olivat taas jaloillaan ja alkoivat pyrkiä näyttämölle. Sieltä ojennettiin heille käsiä ja kiskottiin ylöspäin. Kun he sitten olivat tulleet näyttämölle, niin Pulla haukkui ilosta ja yleisö taputti käsiään.
Kiljusten osaksi tuli sellaisia suosionosoituksia, että he saivat tulla monta kertaa kiittämään yleisöä. Rivissä he seisoivat pituuden mukaan. Ensin äiti, sitten isä, sitten Luru ja Mökö ja viimeiseksi Pulla, joka herrasväkensä kumartaessa yleisölle aina nousi takajaloilleen istumaan ja räpytteli etukäpäliään.
Kun kaikki kerran kuitenkin loppuu, niin loppui kättenkin taputus. Kiljuset pantiin erikoiseen aitioon, josta he eivät päässeet minnekään liikkumaan. Ja kummallista kyllä eivät he saaneetkaan enää mitään muuta häiriötä aikaan sinä iltana.
Mutta kun yleisö poistui teatterista, niin kaikki sanoivat, ettei heillä Kansallisteatterissa ole koskaan ollut niin huvittavaa iltaa.
Viimeiseksi lähtivät Kiljuset. Kun he olivat ottaneet jälleen huostaansa rattaat, joiden päällä oli ruokalaatikko, niin he alkoivat ajatella, minne menisivät yöksi, sillä olihan jo myöhä ja heidän oli uni. Hotelliin he eivät tahtoneet mennä, senhän he olivat päättäneet jo kotoa lähtiessään.
