72
[s. 72] Kun pojat saivat tämän kirjeen, huusivat he niin kovaa hurraata, että äiti Kiljunen, joka kuitenkin oli tottunut jo yhteen ja toiseen huutoon, painoi kätensä korvilleen ja huusi:
— Olkaa hiljaa, pojat!
Pojat eivät ilmoittaneet hankettaan isälleen eikä äidilleen, sillä he olivat päättäneet ilahuttaa kotiväkeä tuomalla hirvenpaistia taloon.
Seuraavana päivänä he menivät pyydystämään hirviä. Mökö, joka oli vahvempi, oli ottanut leikkipyssynsä, sellaisen, jolla herneitä ammutaan. Luru oli päättänyt tuoda hirven elävänä kotiin ja oli sen vuoksi ottanut nuoran mukaansa.
Eivät he koskaan olleet nähneet hirviä muualla kuin Helsingissä käydessään Korkeasaaren eläintarhassa, mutta kun ne tarhassa olivat astelleet rauhallisesti, niin pojat uskoivat, että samanlaisia ne ovat muuallakin.
Kylässä he saivat kuulla, että aivan läheisessä metsässä oli nähty kaksi hirveä.
— Ne ovat meidän! huusivat pojat ja läksivät juoksemaan metsään.
Siellä he huusivat, jotta hirvet tulisivat näkyviin, ja arvaahan sen, että silloin ääntä syntyi, kun Kiljusen pojat oikein täyttä totta huusivat. Oli se sellainen melu, että hirvetkin pelästyivät ja tulivat katsomaan, mikä oli hätänä.
Kun nuo suuret eläimet sitten tulivat näkyviin, niin pojat vähäksi aikaa vaikenivat, ja Mökö, joka aina oli
