47
[s. 47] Nyt kiskottiin pojat esiin ja heitä lähdettiin kuljettamaan kotia kohden.
Tänä aikana oli Pulla joutunut kylän koirien ahdistettavaksi. Se pakeni minkä juosta jaksoi pienillä koivillaan. Mutta viimein saivat toiset koirat sen eräällä niityllä kiinni. Pulla luuli jo viimeisen hetkensä tulleen, niin vihaisia olivat toiset koirat. Sen vuoksi se heittäytyi selälleen.
Mutta eihän Pullalla mitään hätää ollut. Kun koirat aikoivat purra sitä, niin saivatkin höyheniä suuhunsa ja alkoivat sylkeä niitä pois. Ja kun ei kukaan enää sitä uhannut purra, niin Pulla selitti omalla kielellään toisille, mikä ja kuka hän oli. Ja sitten se läksi juosta lönkyttämään kotiaan kohden.
Samaan aikaan kun toiselta taholta Kiljuset tulivat Mökön ja Lurun kanssa, tuli Pulla vastaiselta puolelta. Jos olivat pojat merkillisen näköisiä, niin oli Pulla tullut vielä kummallisemmaksi. Pakomatkalla oli sen tervaiseen ruumiiseen tarttunut kaikenlaista roskaa ja tomua, sen toisella puolella harasi maata risu, joka oli sen kylkeen käynyt kiinni, ja hännän päässä oli sanomalehden kappale, jota se nyt iloissaan heilutti aivan kuin lippua.
Sisään tultuaan ottivat Kiljusen vanhemmat ylleen huonot vaatteet, ja sitten isä Kiljunen otti Mökön ja äiti Kiljunen Lurun jalkojensa väliin ja alkoivat nyppiä pojistaan pois höyheniä, aivan samoin kuin linnuista kynitään niitä. Olipa se vaivalloista työtä, kun oikealla
