8
nettiin oikeinpäin, ja Luru tuli ulos. Kummallista kyllä hän ei edes huutanutkaan, niin tukehduksissa hän oli. [s. 8]
Kirstu nostettiin rattaille, ja Kiljusen herrasväki nousi toisille rattaille ja he ajoivat asemalle päin, isä ja äiti istuen edessä ja Mökö ja Luru takana. Oli ajettu jo jonkun matkaa, kun molemmat pojat huusivat aivan yht’aikaa. Ja he huusivat niin kovaa, että isä ja äiti pelästyivät, ja se oli jo paljon se, sillä kyllä he olivat huutoon tottuneita.
— Mikä nyt on hätänä? huusi äiti.
— Pulla! Pulla jäikotiin! huusivat molemmat pojat.
Hevonen käännettiin ja käytiin hakemassa Pulla rattaille.
Asemalle ajettaessa pojat pitivät sitä sylissään. Se oli levoton ja koetti puraista poikia, ja arvaahan sen, että se sen teki, kun Mökö koko ajan sitä nipisteli.
Pojat päättivät antaa Pullan juosta rattaitten jälestä ja laskivat sen maantielle, itse pitäen ketjuista kiinni. Pulla oli pieni ja juoksi minkä jaksoi.
Mutta isä katsoi kelloaan ja näki ajan olevan täpärällä. Hän alkoi ajaa kovempaa, ja silloin ei Pulla enää jaksanutkaan juosta. Se kaatui, ja kun pojat pitivät ketjuista kiinni, niin se laahautui pitkin maantietä. Ja tomu pöllysi korkealle ilmaan.
Taas pojat huusivat.
Isän täytyi seisauttaa hevonen siksi, kunnes Pulla oli nostettu rattaille.
