Sivu:Elinan surma.djvu/92

Tämä sivu on oikoluettu


uolevi.
(tulee synkkänä ja salamielisenä kädessään puunlehvä).
Tuo kuollut seurasi minua minä tunsin sen — — hän nousi haudasta ja istuutui taakseni ratsun selkään. — Mitäs hän kuiskasikaan minulle — mitäs hän kuiskasi? Hän antoi tämän lehvän — — ei, ei, itsehän minä sen taitoin — mahtoiko hän mennä takaisin Laukkoon? — Minä tunsin, kuinka hän hyppäsi alas, kun tulien välke näkyi Suomelasta — — mutta mitä hän kuiskasi minulle — —? (Miettii.)

elina.
Oliko se Kaarina?

uolevi
(hätkähtää).
Hän varmaan käski minun antaa sinulle tämän — — niin, niin hän teki — — Kuinka olet sinä täällä — — odotitko minua? Miksi ovat ovet suljetut? Täällä tuntuu niin oudolta — —

elina
(on ottanut lehvän).
Kuinka olet kalpea — ja kätesi niin kylmä — — Oletko sairas — —?

uolevi.
Sairasko — — sydämeni vaan on haavoittunut, mutta niille haavoille ei löydy parantavaa palsamia! Miksi ovet ovat suljetut? — — Elina, äsken sanoit, ettet tahdo nähdä minua juopuneena — — niin? Suo anteeksi, minä olin juopunut — — — mutta se oli äsken se nyt on toisin.