Sivu:Elinan surma.djvu/67

Tämä sivu on oikoluettu


tään vastaan. Siellä ei meitä omatunto soimaa. Siellä — siellä saan minä rauhassa —

kurki
(nousee ylös. Kävelee edestakaisin. Kirsti nojaa tuolia vasten tarkastellen häntä).
Kirsti, miksi en saanut nähdä sinua ennen?

kirsti
(hypähtää ylös ja kietoo kätensä hänen kaulaansa).
Klaus! Se oli niin sallittu! Me emme voi taistella kohtalon voimia vastaan. Me tiedämme vaan sen, mitä itse olemme eläneet! Nauttikaamme siis elämästä, koska se on niin ihanaa. Rakastammehan me toisiamme. Me olemme luodut toisiamme rakastamaan. Ja tämä rakkaus on elämämme päämäärä. Lähde pois tästä kylmästä, synkästä talviyöstä. Siellä hehkuu etelän päivä, siellä hehkuvat ihmiset ja hehkuu koko elävä luonto. Pimeys ja kylmyys synnyttää synkkiä ajatuksia. Auringon palattua mekin palajamme pohjolaan.

kurki.
Sinä puhut kuin ihana nainen ainakin. Luuletko että aurinkokaan voi elvyttää kuolleita henkiin?

kirsti.
Anna kuolleiden levätä rauhassa.

kurki.
He eivät saa rauhaa meiltä. Kaarinan täytyy nousta haudastaan ja tulla tuonne (Osoittaa kattoa.) varoittamaan meitä.

kirsti.
Syyshämärän harha, — myrsky, joka vonkuu nurkissa.