Sivu:Elinan surma.djvu/47

Tämä sivu on oikoluettu


elina.
Niin.

rovasti.
Rakastatko ritaria?

elina.
En tiedä. Minä pelkään häntä, enkä kuitenkaan voi olla ajattelematta häntä. On ikäänkuin hän tenholla vetäisi minua luokseen. Oi, hän on niin suuri, niin voimakas ja niin uljas. Kun hän ratsastaa Suomelan ohitse, tervehtii hän minua ystävällisesti hymyillen. Mutta kirkossa hän näyttää niin synkältä. Oi, kun hän katsoo minuun kysyvillä, surullisilla silmillään, unohdan kaiken muun, ja kuitenkin minä niin pelkään häntä. Minä tahdon vaan itkeä, ja kuitenkin olen niin onnellinen. Isä, onko se synti?

rovasti.
No, ja ritari —? Rakastaako hän sinua?

elina.
Niin sanovat isä ja äiti. He tahtovat minun unohtamaan Uolevin. Ja minun turhamainen sydämeni tekee usein heille mieliksi. Onko se synti?

rovasti.
Ei. Sinun pitää kunnioittaman isääsi ja äitiäsi, ettäs menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.

elina.
Mutta Uolevi —! Joskus ajattelen kuitenkin, ettei kukaan ole minulle rakkaampi kuin Uolevi. Hän on niin uskollinen, niin hyvä.