lukkari.
Ja tuon pirun lähettämän kerjäläisen, joka kulkee ympäri pitäjätämme saarnailemassa, olen otattanut kiinni, kuten arvon rovasti käski. — Hän istuu nyt ruumishuoneen sillalla, minä panin haudankaivajan vartioimaan häntä.
rovasti.
Vai niin — hyvä! Tuon vääräuskolaisen Hussin epäsikiöt, joita nykyään tulvaa maailmaan, ovat aikamme ilkeimpänä haittana. Meidän kaukainen maamme on tähän asti, Jumalan kiitos, ollut niistä vapaa, mutta tuo kerjäläinen on todistuksena siitä, että ajan turmelus nyt on tännekin löytänyt tiensä. — Pyydä Elina neitiä tulemaan sisään!
lukkari.
Niin on — hoh, hoh. (Menee.)
(Rovasti istuu ajatuksissaan. Elina tulee.)
rovasti.
Tervetullut, tyttäreni! Rauha sinulle! Istu lapseni! — Sinä tahdot avata sydämesi vanhalle rippi-isällesi?
elina.
Isä, en voi sitä sanoa.
rovasti.
Sinä et tule tänne sanomaan sitä minulle, vaan pyhälle neitsyelle. — Sinä olet sanonutkin sen jo hänelle tuolla kirkossa, ja hän on kuiskannut sydämessäsi: ripitä itsesi, tyttäreni! — Polvistu, rohkaise mieltäsi. Mikä ahdistaa sinua, lapseni?
