Sivu:Elinan surma.djvu/154

Tämä sivu on oikoluettu


lyyli
(Elinan ruumiin vieressä).
Voi, voi! Minun rakas emäntäni!

uolevi
(avaa silmänsä ja katsoo Kurkea).
Vuoden perästä Jumalan tuomiolle!

kurki.
Lapseni! vaimoni! Vuoden perästä Jumalan tuomiolle! Pelasta minut, pappi! Ota Laukko kirkolle! Kirjoita Roomaan! Auta, auta! Minä olen kadotettu.

kerjäläinen.
Niin — kadotettu!

kurki.
Tuomionenkeli! Voi minua!

kerjäläinen.
Niin. Tuomiopäivä on tullut. Loppunut on armon aika. Ja kosto kohtaa tätä petollisen irstasta, ylpeätä sukua. — Kuulkaa, te maan mahtavat! Te olette vuodattaneet viatonta verta, ja nyt teille kostetaan isäinne ja esi-isäinne synnit. Henkeni silmä katsoo kauas, ja verisenä kajastaa etäisyyden ranta. Näen liekkien syövän tämän kartanon, joka on nähnyt niin monta rikosta, niin paljon kyyneleitä. Mahtavasta Laukosta ei jää kiveä kiven päälle. Ja Laukon ylpeä isäntä harhailee mieletönnä talonsa raunioilla. Niin, Klaus Kurki, viheliäisenä ja sairaana kierittelet sinä madon lailla maassa. Ja kerjäät kuolemata vapauttajaksesi. Mutta kuolema karttaa sinua. Ja tuskissasi etsit sitä Vesilahden syvänteistä.

rovasti.
Herkeä, kauhun mies!