Sivu:Elinan surma.djvu/152

Tämä sivu on oikoluettu


kirsti.
Klaus on minun! Hän oli minun, ennenkuin sinä näitkään häntä, ja minun hän on oleva. Koko hänen olentonsa kuuluu minulle. Minä otin hänet Kaarinalta — minä otan hänet sinultakin. Oi, en tahdo sinulle pahaa, Elina! Sinä kun olet niin lempeä, niin hurskas, mitenkä sinulla on sydäntä ryöstää toiselta hänen elämänsä, hänen kunniansa! Luovu hänestä, niin voimme vielä kaikki tulla onnellisiksi! Sinä et rakasta häntä, sinä rakastat Uolevia. Olihan hän sinun ensimäinen rakkautesi — ja nainen rakastaa vaan yhden kerran! Paetkaa! Minä suojelen teitä, minä yhdistän teidät. Ottakaa minun Vääksyni! Mutta paetkaa, paetkaa!

elina.
Sinä puhut kuin jalkavaimo! Nainen antaa sydämensä vaan yhden kerran. Minun sydämeni on Klaun. Pois kodistani! Sinun rakkautesi saastuttaa sitä.

kirsti.
Minäkö pois Laukosta!? Elina Fincke! sinä poistut, enkä minä. — Millä oikeudella sinä tulit tänne? Millä oikeudella tunkeuduit meidän väliimme? Tiedä, Elina Fincke, että lapsi, jota kannan rintani alla, on Kurjen. Se on vanhempi sinun lastasi. Ymmärrätkö? Siis olen minä hänen oikeutettu puolisonsa, sinä hänen jalkavaimonsa! Pois! sanon minä! Pois Laukosta ! Pois! Minä en I tahdo jakaa — — Väisty, sinä halpasukuinen Fincke! Tuolla käy tie Suomelaan! Ota rakastajasi mukaasi! Parempi sinulle olisi Nokian kosken kuumimmassa pyörteessä kuin minun vihani vallassa! Pois, vielä tänä yönä, tänä hetkenä! Jos et mene, saatat minut raivotyöhön, josta seuraa turmio meille kaikille.