kirsti.
Ehkä olen kokenutkin. Jokainen nainen saa tuntea sitä surua ennemmin tai myöhemmin — kukaan ei voi sitä karttaa.
elina.
Eikö kukaan?!
kirsti.
Ei. Ei kukaan.
elina
(hyväilee häntä).
Kirsti parka!
kirsti.
Älä koske minuun! (Elina aikoo palata tuolilleen, mutta muistaa sen olevan Kaarina-vainajan paikan, väistyy, istuutuu lattialle Kirstin luo.) Tahdotko kuulla? Minulla oli sisar — Sigrid. Sinä et ole nähnyt häntä. Me asuimme silloin Kuitiassa. Vuorentaustan kartanossa oli ritari — hm! — Horn, jota Sigrid rakasti. Niin, sekä Sigrid että minä. — Mitä kertoisinkaan ? — Sigrid joutui kihloihin hänen kanssaan. Silloin päätin, että ritari, mistä hinnasta tahansa, kuitenkin tulisi omakseni. (Käy ympäri huoneen.) Ja minä voitin hänet. Sigrid sai rintataudin ja kuoli. Kansa sanoo minun ottaneen hänet hengiltä — —
(Äänettömyys.)
elina
(kuiskaa).
Antoiko Sigrid sinulle anteeksi ennen kuolemataan?
kirsti.
Ei. Hänhän kummittelee Kuitiassa.
