Sivu:Elinan surma.djvu/133

Tämä sivu on oikoluettu


kurki.
Syvässä ovat ne kynnet, joilla synti pitää meitä kiinni. Ne palaavat siis takaisin, nuo synkät hetket, joista jo luulin iäksi päässeeni! Tunnonvaivojen unettomat yöt, jolloin kaikki syntiset muistot heräävät ja todistavat. — — Kuuletko — kuuletko! Siellä hän kulkee taas! Kaarina! Kirottu! Elina, Elina — pelasta minut — joudu tänne, niin hän katoo!

kirsti.
Elina haaveksii lapsuutensa ystävän kanssa kuutamossa. Oh! Kyllähän me kaksi sen muistamme, kuinka ihania nuo rakkauden unelmissa vietetyt kuutamoyöt voivat olla!

kurki.
Mutta Elina on viaton, teeskentelemätön läpsi! Hän ei olisi voinut salata — —

kirsti.
Pitäisihän Klaus Kurjen tietää, kuinka helppoa on valehdella. Kun puhuit hänelle lemmensanojasi, polttivat minun suudelmani vielä huuliasi. Näkikö hän niitä? Ei! Miksi sinä sitten olisit nähnyt Uolevin suudelmia hänen huulillaan! Nuo pyhimykset voivat olla hyvinkin taitavia.

kurki.
Sinä valehtelet — minä tiedän että sinä valehtelet. Ja kuitenkin sinun sanasi pistävät aivoihini kuin kyyt. (Raivokkaasti.) Tuo vanha tuska taas! Sukuni Kainin-perintö! Ilmaa — — tukehdun — — Jos saisin nähdä Uolevin verta, tuntuisi helpommalta. Sano, että he ruoskivat kerjäläistä kellarissa — hänet on saatana lähettänyt — hän uhkasi tulla liekissä ja salamassa. — Sytyttäkää