Sivu:Elinan surma.djvu/127

Tämä sivu on oikoluettu


(Lyhyt äänettömyys.)

kurki.
Mitä sinä naurat?

kirsti.
Muuten vaan, tämän maailman meno on toisinaan niin lystikästä. Eikö sinusta tunnu vähän hullunkuriselta, kun me kaksi näin istumme ja juttelemme kaikessa rauhassa, sinä pergamenttiesi ääressä, minä neuloen, juuri kuin olisimme vanha nainut pariskunta?

kurki.
Niin, vähänpä me ihmiset tiedämme, kuinka meidän kohtalomme mukaantuu.

kirsti.
Oletko sinä onnellinen, Klaus?

kurki.
Olen, minä olen saanut rauhan.

kirsti.
Rauhan kaikista myrskyistä ja intohimoista, rauhan kaikista valtaavista tunteista, rauhan Kaarinan askeleista yöllä!

kurki.
Kaarina lepää nyt rauhassa haudassaan. Hän on sovitettu.

kirsti.
Hm — minä kuulin kuitenkin hänen kulkevan viime yönä.

kurki.
Kaarinan?