Sivu:Elinan surma.djvu/120

Tämä sivu on oikoluettu


Nyt rengit, piiat näkevät, ett' yhdess' ovat nuo. —
Vuorentaustalla ruusut kasvoi. —
»Siis vihkivuoteesees vie minut, vaan nuo polttaa suo!» —
Vaan nyt kuihtunehet ovat ruusut kaikki. —

Myrsky-syysyönä poroksi he poltti kartanon. —
Vuorentaustalla ruusut kasvoi. —
Niin Bertilin kanss' Signild rouva läksi kuolohon. —
Vaan nyt kuihtunehet ovat ruusut kaikki. —

elina.
Huu! sepä kamala laulu!

rovasti.
Ja vielä kamalampi sen kautta, että siinä kerrotaan tositapaus. Ritari Ebbe Horn, Vuorentaan herra, poltti yhdessä jalkavaimonsa kanssa laillisen puolisonsa, rouva Signild Pastellin. Hän oli Sääksmäeltä, eräs piispa Hemmingin kaukainen sukulainen.

elina.
Se on siis totta. Semmoista saattaa siis tosiaankin tapahtua maailmassa. Nukkuivatkohan pyhimykset, kun semmoista sallivat!

rovasti.
Tuon syntisen tekonsa tähden tuomittiin ritari Horn paljain polvin ryömien vaeltamaan piispa Henrikin haudalle. Joka kohtaan, missä hän väsyi, piti hänen rakentaa kirkko. Niin Syntyivät Halikon ja Uskelan kirkot, mutta kun hän ennätti Pyhän Pärttylin kohdalle, armahti eräs enkeli häntä ja kantoi hänet hänen nukkuessaan Pyhän Henrikin pyhyyteen, joka silloin oli Nousiaisissa.