uolevi.
Kirsti, Kirsti! Eikö Klaus ole hänelle hyvä?
kirsti.
Hiljaa —
elina
(tulee).
Näin on paljon parempi. — No Uolevi, nyt saan sinua oikein tervehtiä. Sinä nostit minut reestä muitta mutkitta ja sitten hävisit.
uolevi
(häveliäästi).
Minä hoitelin hevosiasi, ja Kirstin luohan sinä olet tullut.
kirsti
(nauraen).
Elina tulee meidän molempien luo, tunnusta vaan, en minä kantele. — Näetkös, Elina, Uolevi ja minä, me olemme tehneet tuollaisen nuoruudenystäväin, — Uolevi, miksi sitä kutsuisimme, — liiton eli sopimuksen, joka on perustettu vanhoille muistoille, eikä meidän kesken ole mitään salaisuuksia, nyt vanhoiksi tultuamme.
elina.
Tepä olette hullunkurisia, vai vanhoiksi! — Tiedätkö, Uolevi, kaikki sinua niin ikävöivät Laukossa. Miksi ette ole käyneet meillä, ette kolmeen kuukauteen?
kirsti.
Piankin minä tulen — sinun ja Klaun luo. — Tietysti sinulle päivät pitkiksi käyvät synkässä Laukossa, kun ei Klauskaan pysy kotona.
