[s. 78] sen puhumalla pahaa siitä henkilöstä, joka teille hyvää tekee.» Sancho ei kuitenkaan ollut niin masentunut äskeisestä selkäsaunastaan, ettei olisi ymmärtänyt ritarin sanoja; mutta hän tahtoi siirtää arvoisan ruumiinsa turvallisempaan paikkaan ennenkun uskalsi vastata. Hän siis nousi kiiruusti pystyyn ja asettui prinsessan muulin taa, mistä puheli ritarille: »Sanokaas minulle, armollinen herra, eikö ole totta ettette peri valtakuntaa, jollette nai tätä prinsessaa; ja jollette niin tee, niin millä sitte minua palkitsette? Tästähän minä äsken puhetta pidin ja enkös vain ollut oikeassa? Ja miksi tosiaan epäröittekään naida tämän kuningattaren, joka on tulla tupsahtanut suoraan taivaasta syliinne? Mitä kauneuteen tulee, niin en enää puutu siihen juttuun; mutta totta puhuakseni ovat molemmat minusta yhtä kauniita, vaikken ole milloinkaan nähnytkään neiti Dulcineaa.» — »Mitä sinä puhut, kurja petturi! Etkö ole Dulcineaa nähnyt?» jyrisi don Quijote. »Etkö juuri tuonut minulle vastausta häneltä?» — »Niin, nähkääs, tarkotin sanoa, etten ole häntä nähnyt tarpeeksi voidakseni kaikki hänen kauneutensa yksityiskohdat kertoa; ylimalkaan hän oli minusta mahdottoman kaunis.» — »Niin ollen annan sinulle anteeksi», sanoi don Quijote, »ja suo sinäkin minulle anteeksi tämä pieni ikävyys, sillä ihminen ei voi aina hillitä ensimmäisiä mielitekojansa.» — »Sen kyllä tiedän», vastasi Sancho, »sillä lörpötteleminen onkin aina ollut minun ensimmäinen mielentekoni, niin etten voi olla sanomatta mitä sylki suuhuni tuo.» — »Kavahda siis vastedes sillä tapaa lörpöttelemästä; sillä ruukku käy niin kauvan kaivolla, kunnes ... Niin, muuta en sinulle sano.» — »Juuri niin, Herramme näkee taivaastaan kaikki mitä täällä maan päällä tapahtuu ja hän tietää ken meistä huonommin menettelee, minäkö joka en puhunut oikein, vaiko teidän armonne joka käyttäytyi moisella tavalla.» — »No nyt ollaan jo tarpeeksi puhuttu», lausui Dorotea. »Sancho ystävä, menkää suutelemaan isäntänne kättä, pyytäkää häneltä anteeksi ja
78
