[s. 62] kirjoitettuna, että maineessa voitat kaikki muut jalot ritariratsut.»
»Kirottu olkoon!» purskahti Sancho huutamaan, »tuhatkertaisesti kirottu olkoon se konna, joka ainaiseksi vapautti minut aasiani riisumasta! Imarteluja ei eläinparaltani nyt puuttuisi, eikä kauniit sanat kielelläni tyrehtyisi. Mutta vaikka harmoni olisikin nyt täällä, en siltä sentään riisuisi satulaa. Mitä sillä olisi tekemistä rakastuneiden ja epätoivoisten ihmisten hullutusten kanssa, kun ei isäntänsä (joka minä vielä äsken olin) ole kumpaakaan. Mutta sanokaas minulle, herrani: jos teidän hulluutenne ja minun matkaanlähtöni todellakin ovat tosia, niin eikö kävisi laatuun satuloida Rosinante uudelleen, jotta se korvaisi minulle suuren tappioni ja samalla tuntuvasti edistäisi matkaani? Sillä jos minun täytyy jalan lähteä, niin en todellakaan tiedä milloin perille saavun ja sieltä tänne takasin, sillä olen perin kehno jalkamies.» — »Tee kuten tahdot, Sancho», myönnytteli don Quijote; »tuntuu kuin et vallan väärässä olisi. Muuten on sinun lähdettävä matkalle vasta kolmen päivän päästä; sillä niin kauvan aijon pidättää sinua täällä, jotta voisit omin silmin nähdä mitä kaikkea aijon vaitijattareni hyväksi tehdä ja siitä sitten kertoa hänelle.» — »Mitä minun pitäisi vielä nähdä sen lisäksi mitä jo olen nähnyt?» — »Nyt sinä totisesti olet aivan ymmällä koko asiasta», vastasi don Quijote; »pitäähän sinun vielä nähdä miten revin rikki vaatteeni, viskaan aseeni hajalleen, isken päätäni kallionkupeita vastaan ja teen tuhansia muita samallaisia hullutuksia, jotka varmasti saattavat sinut ihmetyksiin.» »Taivasten tekijät, armollinen herra», huudahti Sancho, »varokaa ryhtymästä moisiin temppuihin! Voisi sattua että kun iskette päätänne kalliota vastaan, ensimmäinen terävä särmä lopettaisi ijäksi kaikki muut katumusharjotuksenne. Omasta puolestani luulen että jos tuommoiset päänsärkemiset todella ovat niin tarpeen, ettei hommastanne ilman sitä tulisi mitään, voisitte tyytyä
62
