[s. 52] vääryyttä; sallikaa siis heidän tehdä tiliä omantuntonsa kanssa elkääkä pakottako heitä sellaiseen, jota eivät ole ansainneet. Taivaallinen vanhurskaus kyllä rankaisee niitä jumalattomia, jotka eivät paranna itseänsä, eikä kunniallisten ihmisten sovikaan ruveta toisten pyöveleiksi. Pyydän tätä teiltä mitä leppeimmin ja kohteliaimmin, hyvät herrat, ja jos siihen myönnytte, tunnen aina kunnioittavaa kiitollisuutta teitä kohtaan; mutta jos ette hyvällä taivu, niin on tämä keihäs ja miekka ja käsivarteni voima pakottava teidät siihen.» — »Hoh hoh, sepä oli sukkela kompa!» nauroi päällysmies; »eipä ole hullummin ajateltua pyytää meitä vapauttamaan kuninkaan kaleerivangit, niinkuin meillä muka olisi valta siihen. Menkää, herraseni, laputtakaa tiehenne ja korjatkaa vähän suoraan vatia, jota kannatte päässänne, elkääkä vastedes pistäkö nokkaanne sellaiseen mikä ei teihin kuulu.» — »Te olette roisto ja kurja pelkuri!» jyrisi don Quijote; ja näin sanoen hyökkäsi hän päällysmiehen kimppuun niin tuimasti että hän, antamatta tälle aikaa ryhtyä puolustukseen, syöksi hänet vaarallisesti haavoitettuna alas satulasta. Muut vartijat ällistyivät suuresti niin rajusta ryntäyksestä, mutta hyökkäsivät sitte kaikki don Quijotea vastaan, mikä hutkien häntä miekalla, mikä tavotellen piikillään, niin että sankarimme olisi pian käynyt huonosti, jolleivät kaleeriorjat, joille arvaamatta tarjoutui näin oivallinen tilaisuus päästä vapauteen, olisi rientäneet murtamaan kahleitaan. Tästä syntyi sellainen hämminki etteivät vartijat, joiden yhdellä haavaa täytyi torjua don Quijoten vimmattuja hyökkäyksiä sekä estää vankeja vapautumasta, saaneet oikeastaan mitään aikaan. Sancho auttoi tällä välin Ginès de Passamontin irti kahleistaan, jonka jälkeen tämä syöksyi päällysmiehen kimppuun, anasti häneltä tussarin ja avusti sen perällä niin tarmokkaasti tovereitaan, että vartijain oli kiiruimman kautta pötkittävä pakoon ja heitettävä taistelutanner voittajain valtaan.
52
