[s. 43] me nytkin pahoin pideltyinä lähdemme tästä majatalosta. Sen vuoksi tahdon tästä lähtien ottaa lisänimeksi Surullisen hahmon ritari kuten aikaisemmin don Galaor, joka kutsui itseään Perinnöttömäksi ritariksi.» Tuskin hän oli saanut tämän sanotuksi, kun äkkäsi etäällä ratsastajan, jolla oli päässään jotakin mikä kiilsi kuin kulta. »Oi Sanchoseni», huudahti hän, »tiedätkö etteivät mitkään asiat ole niin paikkansa pitäviä kuin sananlaskut, sillä ne johtuvat kokemuksesta, joka on kaikkien tieteiden äiti; varsinkin koskee tämä sitä sananlaskua, joka lausuu ettei onnettomuus aina väijy köyhän ovella. Sanon tämän sinulle sen vuoksi, että jos viime yönä saimme pahoin selkäämme, on nyt käsissä hetki ja seikkailu, joka tarjoaa meille voittoa ja kunniaa. Katsoppas tuota miestä; kaikesta päättäen hän kantaa päässään Mambrinuksen kypärää, jonka olen vannonut valloittavani itselleni. Hän tulee suoraan meitä kohden.» — »Herra», vastasi Sancho, »miettikää tarkoin mitä sanotte ja vielä tarkemmin mitä teette!» — »Luuletko minun erehtyneen, sinä viheliäinen olento, joka epäilet kaikkea?» jyrisi ritari. »Etkö näe tuota ritaria, joka harmaalla, täplikkäällä orhilla ratsastaa meitä kohden ja pitää päässään kultaista kypäriä?» — »Näenpähän vain miehen, joka ajaa ruskeanharmaalla aasilla ja pitää päässään jotakin kiiltävää esinettä.» — »No niin, minkä näet kiiltelevän, se juuri on Mambrinuksen kypäri. Siirry minusta muutaman askeleen päähän ja jätä minut yksikseni; saat nähdä miten minä aikaa tyhjiin jaarituksiin tuhlaamatta suoritan tämän seikkailun tuossa tuokiossa ja valloitan tuon kallisarvoisen kypärin, jota niin hartaasti olen halunnut itselleni.»
Sen ritarin ja hänen ratsunsa ja kypärinsä laita, jonka don Quijote oli näkevillään, oli tämmöinen. Tässä piirikunnassa oli kaksi kylää, joista toinen oli niin pieni, ettei siellä ollut omaa parturia; sen vuoksi sai isomman kylän parturi, joka varsinaisen ammattinsa ohessa harjotti myöskin haavalääkärin tointa, pitää huolta kummastakin
43