[s. 37] hiukan rosmariinia, viiniä, suolaa ja öljyä; tarvitsisimme niitä parantaaksemme yhden kaikkein oivallisimmista vaeltavista ritareista jotka koskaan ovat maan kamaraa polkeneet.» Tästä puheesta isännälle vähitellen selvisi millä kannalla hänen vieraittensa järjentila oikeastaan oli; mutta siitä huolimatta hän antoi Sancholle pyydetyt ainekset. Tämän ne perille vietyä sekotti don Quijote kaikki yhteen isoon maljakkoon, ja keitettyään niitä mielestään tarpeeksi kauvan pyysi hän pulloa johon keitoksensa kaataisi; mutta kun sellaista ei majatalossa löytynyt, täytyi hänen tyytyä pieneen rautapeltiseen purtiloon, jossa ennen oli säilytetty öljyä ja jonka isäntä nyt jalomielisesti lahjoitti hänelle. Hän luki sitte astian yli enemmän kuin sata Pater nosteria ja saman verran Ave Mariaa, Salvea ja Credoa [1]), tehden joka sanalle ristinmerkin.
Kun tämä merkillinen keitos viimein oli valmistunut, tahtoi don Quijote koettaa sen tehoisuutta heti paikalla; ja sen sijaan että olisi sivellyt sillä haavojaan, joi hän sitä hyvän juomalasillisen. Mutta tuskin hän oli saanut juoman sisäänsä, kun alkoi oksentaa takasin niin tuimasti, ettei siitä jäänyt hiukkaakaan hänen vatsaansa. Näistä ponnistuksista uupuneena hän rupesi tavattomasti hikoilemaan, jonka vuoksi hän kääri peitteen ympärilleen ja pani maata. Hän nukkui runsaasti kolme tuntia, ja herättyään hän tunsi itsensä niin virkistyneeksi, ettei lainkaan epäillyt lääkkeen ihmeellisesti parantavaa voimaa, vaan tunsi itsensä turvatuksi vastaisten vaarallisempienkin seikkailujen varalta.
Sancho Pansa, joka tästä huomasi herransa lääkkeen kerrassaan oivalliseksi, kärtti hartaasti itselleen lopun purtilon sisällyksestä. Don Quijoten annettua se hänelle, nielasi hän pohjasakan vatsaansa kahdessa kulauksessa. Mutta kenties hänellä ei ollut niin hieno ja
- ↑ Katolilaisten rukouksia.
37
