Sivu:Älykkään ritarin don Quijote de la Manchan elämänvaiheet, 1905.djvu/206

Tämä sivu on oikoluettu

[s. 186] Heti kun kirjuri oli lopettanut surullisen toimituksensa, pyysi don Quijote kirkkoherran noutamaan sakramentteja; hän nautti niitä hurskaudella ja mielenmaltilla, jotka ihmetyttivät kaikkia läsnäolijoita; ja illan tullen, jolloin hän oli käynyt jo kovin heikoksi, lähti hänen sielunsa Jumalan luo.


Niin päättyi älykkään la Manchan ritarin elämä. Hänen kotipaikkaansa ei hänen elämäkertansa kirjoittaja ole tahtonut lähemmin mainita, jotteivät kaikki la Manchan kylät, linnat ja kaupungit joutuisi kiistaan kunniasta, mille niistä hän oikeastaan kuului, niinkuin Kreikassa aikoinaan seitsemän kaupunkia kiisteli keskenään Homeroon kotipaikkaoikeudesta. Ei hän myöskään tahdo kuvailla Sanchon, veljentyttären ja emännöitsijän haikeita valitushuutoja; ja niistä monilukuisista muistovärssyistä, jotka hänen hautapatsaaseensa piirrettiin, mainitsee hän vain seuraavan, jonka muuan runoilijalahjoilla varustettu ystävä sepitti:

On hauta tämä ritarin,
Jok’ eläissään ei pelännyt
Ja jonka kuolo eloks nyt
Ijäti pyhäks kääntyikin.
Hän eläissänsä maailman
Kummaksi paljon toimitti;
Hänt’ arveltihin hulluksi,
Vaan lopun sai hän viisahan.

Ja tämän kirjan päätettyään tekijä ripustaa kynänsä naulaan lausuen sille: »Nyt, rakas kynäni, jätän sinut siihen riippumaan ikuisiksi ajoiksi, jolleivät julkeat juttujensepustajat jälleen tartu sinuun häväistäkseen sinua ja repiäkseen alas minun mainettani. Sano heille, että yksin sinua varten syntyi don Quijote maailmaan ja sinä luotiin yksin häntä varten; hän osasi toimia ja sinä osasit kirjoittaa; sano heille, että he sallivat tämän sankarin

186