Sivu:Älykkään ritarin don Quijote de la Manchan elämänvaiheet, 1905.djvu/20

Tämä sivu on vahvistettu

seen neitosia tai kääpiöitä,[s. 12] jotka panemalla heidän kielelleen pisaran ihmeellistä taikajuomaa paransivat heidät yhdessä tuokiossa niin terveiksi kuin eivät koskaan olisi sairaina olleetkaan. Mutta kun näin ei aina voinut odottaa käyvän, eivät he milloinkaan laiminlyöneet käskeä asemiehiään varustamaan matkaan viljalta rahaa ja muita tarpeellisia tavaroita, kuten haavalääkettä ja siteitä; ja jollei ritarilla ollut lainkaan asemiestä (mikä sentään oli sangen harvinaista), niin kuletti hän itse näitä tavaroita matkalaukussa, joka oli sopivasti sijoitettu hevosen lautasille, niin ettei sitä juuri ollenkaan voinut huomata. Senpä vuoksi kehotan ja käskenkin teitä, tulevaa kummipoikaani, ettette milloinkaan lähde ulos ilman rahaa ja muita tarpeellisia tavaroita, sillä saattepa nähdä tarvitsevanne niitä milloin vähimmän luulettekaan.»

Don Quijote lupasi seurata neuvoa ja valmistausi heti paikalla suorittamaan asepalvelustaan majatalon takapihalla. Hän kokosi varuksensa ja laski ne kaivon kannelle, ja suudeltuaan kilpeään ja keihästään hän alkoi astella kaivon edustalla ylen uljaana ja hyvillä mielin. Oli jo puoliyö, kun hän alotti tämän jalon juhlamenon; ja isäntä, joka siitä nautti ylenmäärin, kiirehti ilmottamaan kaikille vierailleenkin sankarimme aikeesta suorittaa asepalvelusta hänen takapihallaan sekä millä kärsimättömyydellä hän odotti ritarilyöntiään. Hämmästyneinä tämänkaltaisesta hulluudesta riensivät kaikki jonkun matkan päästä katsomaan ja näkivät don Quijoten arvokkaalla ja mahtipontisella ryhdillä vuoroon kävelevän, vuoroon seisahtuvan ja keihääseensä nojautuen katselevan syvämielisesti varuksiaan.

Tällä välin yö selkeni, ja kuun kirkkaassa valossa nähtiin selvästi ritarin jokainoa liike. Sattumalta hän käänsi harhailevan katseensa muutamaan muulinajajaan, joka tuli juottamaan juhtiaan ja siinä tarkotuksessa tahtoi raivata ritarin aseet kaivon kannelta. Mutta nähdessään hänen lähestyvän ja arvaten hänen aikeensa karjasi don


12