[s. 179] astui don Quijote sisälle taloonsa, missä häntä vastaanottivat emännöitsijä ja veljentytär, joille oli annettu tieto hänen tulostaan. Myöskin Teresa Pansalle oli ilmotettu hänen miehensä saapumisesta, ja hän kiirehti tälle vastaan hapset hajallaan ja paljain jaloin, kantaen nuorinta lastaan käsivarrellaan. Hän tähysteli tarkoin miestään, ja kun ei huomannut tämän yllä merkkiäkään maaherran komeudesta, huusi hän: »Ah, pyhä neitsyt, sinähän näytät pikemmin kerjäläiseltä kuin miltään kuvernööriltä! Tällä laillako sinä palaat saareltasi, jalkasin ja vaatteet repaleissa?» — »Suu kiini, Teresa», vastasi Sancho, »ei kaikkialla kinkkuja näe, vaikka näkee koukkuja. Lähdetään tästä kotiin, siellä sitte kerron sulle ylen ihmeellisiä asioita. Rahaa mulla kyllä on, joka on pääasia, ja rahaa sellaista, jonka olen ansainnut omalla neuvokkaisuudellani, tekemättä vääryyttä kellekään.» — »Ah, onko sulla rahaa, ukkoseni? Sen parempi, enkä sillä väliä pidä miten se on ansaittu.» Sanchon lapset halailivat nyt vuorostaan isäänsä, kukin tiedustellen tuomisia; sitte kävivät he kotiin päin, taluttaen aasia perässään.
Tuskin oli don Quijote saapunut kotiinsa, kun hän vei kirkkoherran ja parturin syrjään, ja kerrottuaan heille onnettomasta kaksintaistelustaan Välkkyvän kuun ritarin kanssa ynnä sitoumuksestaan olla vuoden ajan aseita kantamatta, ilmaisi hän aikomuksensa olevan antautua sillä välin paimenelämään, kierrellen metsissä ja kedoilla rakastuneita ajatuksia hautoen, sekä pyysi heitäkin, jollei heillä ollut muita tehtäviä, seuraamaan häntä näin tyyten rauhalliseen ja viehättävään elämäntapaan; itse ostaisi hän tarpeeksi karjaa ja kaikkea mitä paimenelämään tarvittiin. Vielä hän lisäsi, että tärkein osa valmistustöistä jo oli suoritettu, hän kun oli jo keksinyt kaikille sopivat paimennimet. Kirkkoherran kysyttyä minkälaisia ne olivat, sanoi hän kutsuvansa itseään paimen Quijotizoksi, kirkkoherraa Pastorelloksi, parturia Nicolosoksi ja Sancho Pansaa Pansinoksi. Molemmat ystävät hyvin hämmäs-
179
