[s. 172] »Armollinen herra», vastasi Sancho, »minä en ole mikään luostariveli, jotta kesken untani nousisin pieksämään itseäni, ja vielä vähemmän haluan pieksämisen jälkeen ruveta laulaa hoilottamaan lopun yötä. Sallikaa minun rauhassa nukkua, muuten pakotatte minun vannomaan kalliin valan, etten ikipäivinä ajattele koko pieksämisjuttua.» — »Voi, mikä kivisydän oletkin! Voi kurja asemies itseäsi!» huudahti don Quijote; »niin huonostiko palkitset leivän jonka multa olet syönyt ja kaiken sulle tuhlaamani suosion ja ystävyyden! Minun kauttani pääsit maaherraksi ja minulta olet saanut lupauksen lähimmässä tulevaisuudessa tullaksesi kreiviksi tai markiisiksi tahi joksikin muuksi suureksi herraksi, jonka lupauksen täytän heti kun koevuoteni on loppuun kulunut, sillä omasta puolestani post tenebras spero lucem [1]).» — »Sitä en ymmärrä», sanoi Sancho; »sen vain ymmärrän, että niin kauvan kuin nukun en pelkää enkä toivo niitäkään, en uneksi vaivoista enkä palkinnoista, mutta vain siunaan sitä joka unen keksi. Sillä uni on viitta joka peittää ihmisten huolet, ruoka joka ravitsee nälkäisen, juoma joka juottaa janoisen, tuli joka poistaa kylmän, ja viileys joka varjoo helteessä; sanalla sanoen uni on raha joka käypi kaikkialla ja jolla voi ostaa kaikkea, ja vaaka joka punnitsee samalla mitalla niin kuninkaalle kuin kerjäläisellekin, niin typerälle kuin viisaallekin. Uni on hyvä asia, herrani, enkä siinä tiedä muuta pahaa kuin että sen sanotaan kelvottomasti muistuttavan kuolemata.»
»Mutta minä olen ajatellut, Sancho ystäväni», jatkoi don Quijote, »että jos olet toivonut saavasi jonkunlaista palkintoa niistä iskuista, jotka vapahtavat Dulcinean lumouksesta, niin annan kernaasti sinulle niin paljon kuin haluat. En tosin ilman epäilyksiä lupaa tällaista palkintoa, sillä epätietoista on, miten rahan edestä tehty sovitustyö sopii asian laatuun; mutta voimmehan ainakin
- ↑ Pimeyden jälkeen toivon valkeutta.
172
