Sivu:Älykkään ritarin don Quijote de la Manchan elämänvaiheet, 1905.djvu/190

Tämä sivu on oikoluettu

[s. 170] osaisinkaan tehdä, jos todella pääsisin paimeneksi! Entä millaisia puutarhaharavia ja kukkakeppejä! Voin ja juuston valmistamisessa olen oikea mestari; ja vaikken näillä kyvyilläni viisaan nimeä perisikään, saisin ainakin kiitosta kätevyydestäni ja kekseliäisyydestäni. Pikku-Sancha, vanhin tyttäreni, toisi meille ruokaa kedolle. Eläpäs ollakaan; tyttö ei näytä hullummalta, joten siis lie parasta että hän pysyy kauniisti kotona. Paimenten joukossa on sekä hyviä että huonoja ihmisiä niinkuin muuallakin maailmassa, enkä mielelläni päästä karitsaani heidän kerittäväkseen. Tilaisuus tekee varkaan, sanotaan; ja mitä silmä ei näe, sitä ei sydän sure; parempi on tehdä mutkia kuin huonosti hutkia.» — »Kylläksi jo sananlaskuja, Sancho», sanoi don Quijote; »yksikin niistä jo tarpeeksi selittää ajatuksesi. Hullu metsään huutaa, kuulee viisas lähempääkin.» — »Kas vaan, arvoisa isäntäni», vastasi Sancho, »johdattepa nyt mieleeni sananparren; pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.» — »Niin, katsoppas, hyvä Sancho», sanoi don Quijote, »minä käytän sananlaskuja ja puheenparsia aina oikeassa paikassa, niin että ne sopivat yhteen ajatukseni kanssa kuin sormi ja sormustin; mutta joka tapauksessa lopettakaamme nyt tämä keskustelu ja poiketkaamme, koska jo alkaa hämärtää, hiukkasen syrjään maantieltä etsiäksemme itsellemme yösijaa; taivas tietää, mitä huominen päivä tuo mukanaan.»

He väistyivät siis tieltä ja söivät sangen myöhäisen ja laihan illallisen Sanchon suureksi suruksi, joka huoaten muisteli vaeltavan ritariston monenkaltaisia puutteita ja kärsimyksiä, joita hän oli saanut kokea vuorilla, metsissä ja kedoilla harhaillessaan, vaikka runsaudensarvestakin joskus oli heille herkkuja vuotanut, kuten herttuan linnassa ja rikkaan Camachon häissä. Mutta hän lohduttihe sillä ajatuksella, ettei yötä ja puutetta alituisesti kestä; ja niin hän vietti sen yön sikeästi nukkuen, herransa valvoessa hänen vieressään.



170