[s. 154] masta ihmetöistä, jollei heillä ollut mukanaan laillista todistusta ihmetyön todellisuudesta; sillä Sancho arveli useimpien sokeitten ylistämäin ihmetöitten olevan keksittyjä ja vain vahingoittavan todellisia ihmeitä. Lopuksi hän asetti tarkastajan köyhien tilaa valvomaan, ei näitä vainoomaan, vaan tutkimaan heidän todellista tilaansa; sillä teeskennellyn vaivaisuuden ja valheellisten kyynelten varjolla liikkuu monesti terveitä mutta perheellisiä ihmisiä kerjäämässä. Sanalla sanoen hän sääsi niin oivallisia lakeja, että niitä saarella vielä tänäpäivänäkin noudatetaan ja kutsutaan suuren kuvernöörin Sancho Pansan laeiksi.
Maailmassa ei mikään pysy alallaan, vaan kaikki on alituisessa kiertokulussa. Päivä seuraa yötä, varjot valkeutta; vain ihmiselo kiiruhtaa loppuaan kohti kiiruummin kuin aika, eikä sillä täällä ole toivoa uudistuksestaan, ennenkun vasta tulevaisessa elämässä, joka sille ei mitään rajoja aseta. — Tämän yleisen mietelmän voi sovittaa Sanchonkin hallituksen lyhyeen loppuun; se kantoi hedelmiä vähän aikaa, mutta katosi sitten kuin sumu ilmaan.
Maaherramme makasi vuoteessaan hallituskautensa seitsemäntenä yönä perin kyllästyneenä, ei suinkaan ravinnon runsauteen, vaan alituiseen tuomaritoimeen ja uusien lakien ja asetusten säätämiseen; ja uni oli juuri painamaisillaan hänen silmänsä umpeen, kun hän kuuli kellojenlämpytystä ja kovaäänisiä huutoja, aivan kuin koko saari olisi ollut kumoon menemässä. Hän nousi
154
