[s. 143] monta monituista vuotta!» — »Ketä kutsutte don Sancho Pansaksi?» — »Tietysti teidän armoanne, korkea herra», vastasi hovimestari, »sillä tälle saarelle ei koskaan ole saapunut ketään muuta Sancho Pansaa kuin se, joka nyt istuu tuomarinistuimella.» — »Sittepä ilmotan teille, ystäväiseni», sanoi Sancho, »ettei minulla ole mitään don’ia nimeni edessä eikä kellään toisellakaan suvussamme; nimeni on yksinkertaisesti vain Sancho Pansa, Pansa oli isäni ja isoisäni ja kaikkien muidenkin esi-isäini nimi, ilman mitään don’ia tai muuta koristusta. Luulen muuten tällä saarella löytyvän don-herroja enemmän kuin rannalla piikiviä. Mutta kärsivällisyyttä vain; jos valtani kestää edes joitakuita päiviä, niin vannonpa että perkaan pois kaikki sellaiset don-herrat, jotka minua kiusaavat pahemmin kuin mikään hyttysparvi. Mutta siitä sittemmin; nyt kysy multa mitä vain mielit, herra hovimestari, minä vastaan siihen miten paraiten taidan, välittämättä siitä murehuttaako se kansaa vaiko ilahuttaa.»
Silloin astui kaksi miestä maaherran eteen, toinen talonpoikaisen näköinen, toinen taasen tunnettiin räätäliksi sakseista, joita piti kädessään. »Herra kuvernööri», sanoi räätäli, »tulemme tämän talonpojan kera armonne eteen seuraavassa asiassa: Tämä kelpo mies tuli tänään työhuoneeseeni — olen nimittäin kaikkien läsnäolevain herrojen luvalla ulosoppinut räätälimestari — ja työnsi mulle palan kangasta kouraan, kysyen oliko siinä tarpeeksi ainetta päähineeksi. Minä laskin palasen suuruuden ja vastasin myöntävästi. Hän nähtävästi epäili, kuten silloin epäilin, ja epäilinkin oikein, että minä varastaisin häneltä osan kangasta, sillä niin sellaiset ilkeäluontoiset ihmiset aina ajattelevat meistä räätäleistä; ja todella hän kysyikin minulta, riittikö kankaassa kahteen päähineeseen. Arvasin miehen ajatuksen ja vastasin taaskin myöntävästi. Niin hän sitte tinki tinkimistään, kunnes tulimme viiteen päähineeseen. Vastasin myöntäen aina tähän saakka. Nyt hän on tullut hakemaan päähineitään, minä
143
