[s. 142] Jonkun aikaa kulettuaan mainio maaherramme saapui seurueineen erääseen pieneen kaupunkiin, jossa oli noin tuhatkunta asukasta ja joka oli paraita herttuan alueella. Hänelle uskoteltiin että se oli Baratarian saari; joko sitte kaupungin nimi oli Baratorio tai oli se vihjaus, että maaherruus oli hänelle annettu vain pilanpäiten [1]). Seurueen tultua kaupungin portille (kaupunki oli nimittäin varustettu ympärysmuurilla) saapuivat asukkaat vastaan kirkonkellojen juhlallisesti soidessa ja osottivat yleistä mielihyvää ja kunnioitusta uudelle maaherralleen; he veivät hänet joukolla pääkirkkoon, jossa jumalanpalveluksen päätyttyä hänelle hullunkurisilla juhlamenoilla ojennettiin kaupungin avaimet ja hänet tunnustettiin Baratarian saaren elinkautiseksi kuvernööriksi. Uuden maanisän puku, pitkä parta ja hänen pieni paksu vartalonsa herättivät hämmästystä ei vain kaikissa niissä, jotka eivät tunteneet jutun oikeaa juonta, vaan myöskin niissä, jotka siitä olivat perillä. Kirkosta hänet saatettiin tuomiosaliin, missä herttuan hovimestari lausui hänelle: »Tällä saarella, herra kuvernööri, on ikimuistoisista ajoista ollut tapana, että jokaisen uuden maaherran on vastattava johonkin vaikeaan kysymykseen, jotta asukkaat saavat käsityksen hänen älystään ja sen mukaan joko riemuitsevat tai murehtivat hänen tänne tulostaan.»
Hovimestarin näin puhuessa Saneho huvikseen katseli muuatta isoilla kirjaimilla täytettyä taulua, joka oli ripustettu hänen istuimensa vastapäätä; ja koska hän ei osannut lukea, kysyi hän mitä tuo 'maalaus’ esitti. »Teidän armonne», hänelle vastattiin, »siihen on merkitty päivä, jolloin saavuitte tänne, ja kuuluu kirjoitus muuten: Tänä päivänä, sitä ja sitä kuuta, sinä ja sinä vuonna, otti hänen ylhäisyytensä, don Sancho Pansa käsiinsä tämän saaren hallinnon; hoitakoon hän sitä onnella
- ↑ Barato merkitsee vanhassa espanjankielessä pilaa tai petosta.
142
