[s. 140] sillä ehdolla, että saan antaa ne milloin ja missä itseäni vain haluttaa, ettei siis ajasta ja päivämäärästä mitään määrätä; siinä tapauksessa koetan pitää kiirettä, jotta ihmiskunta pääsee nauttimaan neiti Dulcinean ihanuudesta, koska hän todella näyttää olevan kaunis, vaikken sitä uskonut. Ehtona olkoon kaupassa myös, ettei minun tarvitse piestä itseäni niin tuimaan että veri vuotaa; ja että jos joku lyönti menee sivu selkäni, se kuitenkin otetaan lukuun. Ja vielä, että jos sattuisin erehtymään laskuissani, niin herra Merlin, joka on kaikkitietävä, pitää huolta siitä ja ilmottaa minulle, puuttuuko vielä monta vai onko tullut liikaa.» — »Liikalyönneistä ei tarvitse pitää lukua», sanoi tietäjä, »sillä kun määrätty luku on tullut täyteen, niin on neiti Dulcinea silloin irti lumouksesta ja on silloin kiitollisena tuleva palkitsemaan kelpo Sanchoa hänen uhrautuvaisuudestaan. Elkää siis huolehtiko ollenkaan liika- tai vajaamäärästä, ja mitä minuun tulee, niin taivas varjelkoon minua milloinkaan pettämästä ketään ihmistä hiuskarvankaan vertaa.» — »Siinä tapauksessa», sanoi Sancho, »tyydyn kärsivällisesti kovaan kohtalooni; minussa on kyllä miestä tekemään mieliksi muillekin. No niin, hyvät herrat, suostun selkäsaunaan niillä ehdoilla kuin mainitsin.»
Sanchon lausuttua päättävän sanan alkoi soitanto jälleen ja tykeillä ammuttiin ja don Quijote halasi ja suuteli urheata asemiestään. Herttua ja herttuatar ynnä muut seurueen jäsenet osottivat rajatonta tyytyväisyyttään asian onnellisen ratkaisun johdosta, jonka jälkeen vaunut taas lähtivät liikkeelle, jolloin ihana Dulcinea nyykäytti päätään herttuaparille ja kumarsi syvään jalomieliselle vapauttajalleen.
Tällä välin alkoi hymyilevä aamurusko kullata vuortenhuippuja, ja herttuapari palasi ylen tyytyväisenä metsästykseensä ja vehkeensä onnistumiseen linnaansa, päättäen vielä jatkaa näitä leikkejä, jotka heitä niin suuresti viehättivät.
140
