Sivu:Älykkään ritarin don Quijote de la Manchan elämänvaiheet, 1905.djvu/148

Tämä sivu on oikoluettu

[s. 132]

KAHDESKOLMATTA LUKU.
Mietitään keinoja Dulcinean vapauttamiseksi lumouksesta.

Herttuapari, jota vieraansa kovin huvittivat, mietti uusia keinoja huvitellakseen heidän kustannuksellaan. He käyttivät viikon päivät valmistaakseen hoviväkeään seuraaviin puuhiin ja veivät sitte don Quijoten metsäkarjun jahtiin, johon otti osaa suurilukuinen seurue, jommoista vain kruunupää hallitsija olisi voinut kokoon haalia. Ritarille tuotiin metsästyspuku, ja Sanchokin sai hienon vihreän puvun. Don Quijote ei kuitenkaan tahtonut pukeutua lahjapukuunsa, selittäen että hänen pian piti uudelleen alkaa vaelluksensa, jolla hän ei tahtonut laahata mitään matka-arkkuja mukanaan; Sancho sitävastoin mielellään vastaanotti saamansa lahjan, ajatellen voivansa sen ensi sopivassa tilaisuudessa vaihtaa runsaaksi rahaksi.

Seuraavana aamuna ritari siis pukeutui rautavaruksiinsa ja Sancho uuteen vihreään pukuunsa, mutta huolimatta hänelle tarjotusta upeasta ratsusta hän kernaammin istui rakkaan harmonsa selkään ja liittyi muiden metsästäjäin joukkoon. Herttuatar esiytyi ylen komeassa puvussa, ja don Quijote talutti pelkästä kohteliaisuudesta ja hienotapaisuudesta hänen tasa-astujaansa ohjaksista, vaikkei herttua sitä olisi sallinut. Tällä tavoin saavuttiin korkeain vuorten ympäröimään metsikköön, jossa heti käytiin metsästyshommiin käsiksi. Koirat päästettiin irti, metsästäjät jakautuivat eri ryhmiin, ja niin alkoi jahti kovasti huutaen ja koirien vimmatusti haukkuessa. Herttuatar laskeusi alas ratsultaan ja asettui terävä metsästyskeihäs kädessään sellaiseen paikkaan, mistä karjujen oli tapana kulkea. Myöskin herttua ja don Quijote asettuivat jalkasin vartoomaan otusta, kumpikin herttuataren läheisyyteen; Sancho puolestaan varustihe heidän taakseen,

132