[s. 131] alle ja tarttui kiini leukaan. Don Quijotea tämä eriskummainen juhlameno kovin oudoksutti; mutta luullen sen kuuluvan tämän hovin tapoihin, istui hän liikkumattomana kuin virstanpatsas ja kurotti kaulaansa niin pitkäksi kuin saattoi. Sitte kaatoi pesuvatia kantava neitonen astiaansa vettä, ja saippuaa pitelevä alkoi saippuoida kärsivällisen ritarin leukaa niin lujasti kuin jaksoi, eikä vain partaa, vaan koko kasvoja ja vieläpä silmiäkin, jotka miesparka oli pakotettu sulkemaan. Herttua ja herttuatar, jotka tästä kepposesta eivät mitään tienneet, katselivat toisiaan hämmästyneinä ja odottivat oudoksuen tämän harvinaisen juhlamenon päättymistä. Sittekun parturineiti oli valanut don Quijoten kasvoilleen käsivarren paksuisen kerroksen saippuavaahtoa, sanoi hän veden loppuneen ja käski vesiastiaa kantavan toverinsa noutamaan uutta vettä; armollinen herra don Quijote sai odottaa sillä välin. Toinen neitonen meni täyttämään käskyä, ja tällä aikaa istui ritari tuolillaan mitä onnettomamman ja naurettavimman näköisenä. Ilveilevät neitoset eivät uskaltaneet katsahtaa herttuan ja herttuattaren puoleen, jotka vuorostaan eivät tienneet rangaistako vaiko palkita heitä tästä odottamattomasta huvista. Viimein saapui vedennoutaja ja don Quijote tuli täydelleen pestyksi.
Tämän hullutuksen vihdoin päätyttyä yrittivät neitoset syvin kumarruksin poistua salista; mutta herttua, joka ei kernaasti sallinut don Quijotea liiaksi loukattavan, pyysi heitä pesemään hänenkin kasvonsa. Neitoset ymmärsivät herttuan tarkotuksen ja suorittivat tehtävänsä tällä kertaa joutuun ja vikkelästi. Sen jälkeen he poistuivat salista syvään kumartaen ruhtinaalliselle isäntäväelleen ja sen vieraalle.
131
