[s. 126] puheillaan. Kelpo aseenkantaja ei antanut käskettää itseään kahdesti; hän ratsasti rohkeasti ylhäisten joukkoon ja alotti muitta mutkitta keskustelun, johon vuoron perään puuttuivat herttua ja herttuatar, jotka olivat hyvin ihastuksissaan tavatessaan nämät kaksi merkillisintä olentoa maan päällä.
Linnan luo tultua herttua ratsasti edeltäkäsin sisään opastaakseen väkeään sopivalla tavalla vastaanottamaan don Quijotea. Heti kun ritari saapui näkyviin, astui portista vastaan kaksi ratsupalvelijaa pitkiin vadelmanpunaisiin mekkoihin puettuina, jotka nostivat hänet hevosen selästä, kehottaen häntä auttamaan samalla tavalla herttuatarta satulasta. Don Quijote astuikin korkean rouvan luo, ja siinäkös lausuttiin tuhansia koreita kohteliaisuuksia; mutta herttuatar pysyi itsepäisenä eikä sallinut muiden kuin puolisonsa tekevän hänelle tätä palvelusta, koskei muka tahtonut vaivata moista kuuluisata ritaria niin vähäpätöisellä nostettavalla. Herttuan siis lopulta piti ojentaa hänelle kätensä, jonka jälkeen he astuivat linnanpihaan, missä kaksi kaunista neitoa laski ritarin hartioille kalliisti koristetun purppuraviitan. Samassa tuokiossa ilmestyi linnan kaikille parvekkeille herroja ja naisia, jotka huusivat täyttä kurkkua: »Vaeltavan ritariston kunnia ja kukka olkoon tervetullut!» ja monet pirskoittivat hyvänhajuisia vesiä herttuallisen parin ja don Quijoten päälle; viimemainittu oli ylpeydestä ja ihas-
126
