[s. 123] varaa täällä lähellä olevassa huvilinnassamme.» Sancho nousi jaloilleen, vallan ihastuneena tämän ylhäisen naisen kauneudesta ja kohteliaisuudesta; etenkin joutui hän ilosta ja ylpeydestä miltei suunniltaan, kun kuuli herttuattaren ennenkin kuulleen Surullisen hahmon ritarista.
»Herra aseenkantaja», kysyi herttuatar nyt häneltä, »sanokaas minulle eikö isäntänne ole tuo lauluissa ylistetty älykäs ritari don Quijote, joka on sydämmensä valtiatareksi valinnut erään Dulcinean Toboson kylästä?» — »Hän se juuri on, armollinen rouva, ja aseenkantaja, josta myös lienette kuullut ja jonka nimi on Sancho Pansa, se olen juuri minä.» — »Olen kovin iloinen tästä kohtauksesta», sanoi herttuatar; »mutta menkää nyt, rakas ystäväni Pansa, sanomaan herrallenne, että hän on tervetullut mailleni ja ettei hän suurempaa iloa voinut minulle tehdä.»
Näin miellyttävän vastauksen kiirehti Sancho nopeasti viemään herralleen, jolle kertoi kaikesta mitä korkea rouva lausui, ylistäen taivaaseen saakka tämän kauneutta, lempeyttä ja kohteliaisuutta. Silloin pörhistihe don Quijote satulassaan, nojasi tukevasti jaluksiinsa, työnsi silmäverhon kohdalleen ja kannustaen Rosinanteaan ratsasti jalon arvokkaasti suutelemaan herttuattaren kättä. Tämä oli sillä välin lähettänyt kutsumaan puolisoaan kertoakseen hänelle äskeisestä hauskasta tervehdyksestä. Sitte he yhdessä valmistuivat vastaanottamaan sankariamme; ja kun he jo edeltäpäin tiesivät päältäpuolin hänen elämästään ja urhotöistään, odottivat he nyt suurta huvia läheisemmästä tutustumisesta, jonka ohessa he päättivät olla suostuvinaan kaikkiin hänen päähänpistoihinsa ja pitää yhtä hänen kanssaan kaikessa niin kauvan kuin hän oli heidän luonaan, sanalla sanoen kohdella häntä kuin vaeltavaa ritaria ainakin.
Don Quijote saapui silmäverho ylösnostettuna; ja kun hän aikoi laskeutua ratsunsa selästä, kiiruhti Sancho pitelemään hänen jalustintaan. Mutta aseenkantajaparalle
123
