[s. 122] noita rumia ja kömpelöitä lauseparsia, joita niin suuresti rakastat.» — »Sotkijako olisin!» riehahti Sancho; »sepä oli hyvä sana! Niinkuin muka nyt vasta ensi kertaa eläissäni lähtisin puhuttelemaan ylhäisiä naisia.» — »Paitsi lähettilästointasi neiti Dulcinean luo», sanoi don Quijote, »en ainakaan minä tiedä mitään toista kertaa.» — »Eikö siinä ole kylliksi; mutta hyvä maksaja ei surkeile panemasta panttia kun tarvitaan, eikä runsaasti varustetussa talossa tarvitse pelätä kestityksen loppuvan. Tarkotan ettei minua tarvitse huomauttaa erityisesti mistäkään, sillä olen varustettu kaiken varalta ja ymmärrän vähin kutakin.» — »Sen kyllä uskon, Sanchoseni», sanoi ritari; »lähdeppäs nyt vain matkaan onnellisena hetkenä ja olkoon Jumala kanssasi.»
Sancho usutti harmonsa täyteen laukkaan; ja kauniin metsästäjättären luo tultuaan hän lankesi polvilleen tämän eteen ja puhui seuraavasti; »Jalo ja korkea rouva, se ritari, jonka näette tuolla ja joka on tunnettu nimellä Surullisen hahmon ritari, on minun herrani ja isäntäni, ja minä olen hänen asemiehensä ja tunnetaan kotiseudullani Sancho Pansan nimellä. Tämä ritari käskee sanomaan teidän korkeudellenne, että hän nöyrimmästi pyytää teitä sallimaan hänen saapua tykönne teidän hyvän suosionne ja suostumuksenne nojalla tarjoomaan teille palvelustaan; ja jos teidän armonne myöntää hänelle tämän suosion, niin on se teille itsellenne suureksi hyödyksi ja hänelle vielä suuremmaksi tyydytykseksi.» — »Todella olette kelpo sanansaattaja», vastasi ylhäinen nainen, »ja olette suorittanut tehtävänne kaikella sillä seikkaperäisyydellä ja sukevuudella mitä tällaiset lähettilästoimet vaativat. Vaan nouskaa toki maasta, sillä niin mainion sankarin kuin Surullisen hahmon ritarin aseenkantaja ei saa maata polvillansa edessämme, sillä isännästänne on jo paljon kuultu hovissamme; nouskaa siis pystyyn, rakas ystäväni, ja sanokaa ritarille, että hän on hyvin tervetullut nauttimaan minun ja puolisoni, herttuan, vieraan-
122