[s. 5] lähettäisin polveansa notkistaen sanomaan: Rouvani, olen jättiläinen Caraculiambro, Malindranian saarten herra, jonka voittamaton ja verraton ritari don Quijote de la Mancha on kaksinottelussa kukistanut; hänen käskystään saavun nyt heittäytymään teidän korkeutenne jalkoihin, jotta päättäisitte hengestäni ja vapaudestani.» Oh, kuinka ylpeäksi ritarimme tunsikaan itsensä pidettyään tämän kauniin puheen, ja kuvailkaapa hänen iloansa, kun hän viimein luuli löytäneensä sydämmensä mieleisen lemmityn! Tämä oli, kuten luullaan, muuan sievä talonpoikaistyttö, johon hän muka olisi kerran rakastunut, ilman että tytöllä oli ollut siitä vähintäkään aavistusta tai että hän olisi hiukkaakaan välittänyt uroostamme. Hänen nimensä oli Aldonza Lorenzo, ja hänet nyt ritari valitsi ajatustensa ikuiseksi hallitsijattareksi. Mutta ensin hän tahtoi tällekin antaa uuden nimen, joka ei komeudessa jäisi hänen omastaan jälkeen ja joka tavalla tai toisella muistuttaisi jostakin prinsessasta; sen vuoksi hän viimein nimitti hänet Dulcinea del Tobosoksi, koska tyttö oli kotoisin Toboso-nimisestä kylästä, ja tämä nimi miellytti häntä ainakin yhtä paljon kuin ne, jotka itselleen ja hevoselleen oli keksinyt.
Kun ritarimme täten oli saanut kaikki matkavarustuksensa valmiiksi, ei hän enää tahtonut viipyä hetkeäkään astuessaan julkisuuden tantereelle, peläten viivyttelemisensä antavan vain aikaa pahuuden kasvamiseen maail-
5
