[s. 95] Et ollenkaan, mutta isäntäsi sanoo sen olevan suuren linnan tahi kuninkaallisen palatsin. Oletkos koskaan nähnyt tätä ylhäistä naista? Et sitäkään, yhtä vähän kuin isäntäsikään. Totta tosiaan, Sanchoseni, jos Toboson asukkaat tietäisivät sinun tulevan ryöstämään kauneinta heidän naisistaan, niin leipoisivat he selkääsi varstanvarsilla; ja luuletkos sellaisen saunan tekevän sulle hyvää? Ehkäpä he olisivatkin siinä oikeassa; mutta jos tietäisivät minun tulevan toisen miehen lähettiläänä ja etten mitään omasta päästäni tee, niin tokkopa käyttäytyväisivätkään niin suorasukaisesti? Elä siihen sentään luota; kelpo la Manchalaiset tuskin ymmärtänevät leikkiä, eikä sinunkaan ole tarvis mennä syyhyttä saunaan. Äh, minua houkkaa, mitä lempoa minä täällä oikeastaan teenkään? Menen saamaan hyvän selkäsaunan toisen edestä ja toisten huviksi! Väisty kauvaksi, kiusaaja; sinä minua vain tuonne sudenpesään houkuttelet, jotta saisit nähdä minun liikaten ja muotopuolena sieltä palaavan.»
Täten itsensä kanssa keskustellen Sancho hetkeksi vaipui hiljaisiin mietteisiin, mutta puhkesi sitte ääneen lausumaan: »Mutta enköhän vain saa pelkkää harmia koko jutusta, ehkäpä pääsen hengestänikin? Mikäs pakko minun on pannakaan päätäni pyövelinpölkylle! Olenhan jo tuhannet kerrat huomannut herrani olevan aivan rutihullun, joka pitäisi panna pakkoröijyyn ja teljetä houruinhuoneeseen; enkä minä suoraan sanoen ole ollenkaan hänen orjansa. Pitäisikö minun olla hullu kuten hän, siitä syystä muka että minua huvittaa seurata häntä matkoillaan ja että sananlasku sanoo: Sano minulle kenen kanssa seurustelet, niin sanon sinulle millainen olet. Mutta näin ollen, koska hän nyt kerran on hullu ja hulluutensa saattaa hänet luulemaan asioita ja esineitä toisiksi, niinkuin tuulimyllyjä jättiläisiksi, muuleja dromedaareiksi ja lammaslaumoja sotajoukoiksi, niin ei liene vaikeata saada häntä uskomaan ensimmäistä vastaantulevaa talonpoikaistyttöä armolliseksi Dulcinea-neidiksi. Jollei hän tahdo
95
