[s. 91] vaivannäköä lähtee.» — »Varo itseäsi, Sancho», huudahti ritari tuimistuneena, »puhu kunnioituksella kaikesta mikä neiti Dulcineaa koskee, muuten emme elä sovussa keskenämme.» — »Suokaa sanani anteeksi, armollinen herra; mutta miten ihmeellä voisinkaan ensi vilauksella löytää neidin talon, jonka vain yhden kerran ijässäni olen nähnyt, varsinkin kun on pimeä kuin säkissä. Ettehän itsekään sitä löydä, vaikka teidän olisi pitänyt nähdä se satoja kertoja.» — »Kautta kaikkien hyvien henkien, sinä saatat minut aivan epätoivoon», sanoi don Quijote; »enkö ole sulle satoja kertoja sanonut, etten ikinäni ole nähnyt verratonta Dulcineaa, etten ole jalallanikaan astunut hänen palatsinsa portaita ja että olen rakastunut häneen vain sen maineen perustuksella, mikä hänellä on maailman kauneimpana ja älykkäimpänä prinsessana!» — »Oh, tällä kertaa kyllä ymmärrän puheenne, herra», vastasi Sancho; »ja kun te kerran sanotte, ettette eläissänne ole häntä nähnyt, niin totta vie en minäkään ole häntä nähnyt.» — »Mitäs tämä nyt merkitsee?» kysyi ritari. »Sanothan nähneesi hänet jauhoja seulomassa, kun sait häneltä vastineen minun kirjeeseeni.» — »Elkää huoliko uskoa koko juttuun», murahti Sancho; »sanon teille vielä kerran, etten milloinkaan ole nähnyt häntä enkä tunne häntä muuten kuin teidän puheistanne, ja tuomani vastauksen laita on aivan sama. Paha minut periköön, jos tunnen neiti Dulcineaa paremmin kuin suurturkkiakaan!» — »Sancho, Sancho, leikinlaskuilla ja pilapuheilla on oma aikansa, mutta ei niitä aina käy tuominen esille.»
Sankariemme tällä tavalla keskustellessa näkivät he erään miehen lähestyvän kahdella muulilla ajaen, joka kaikesta päättäen meni jo näin varhain pellolleen. Miehen kohdalle tultua sanoi don Quijote hänelle: »Hyvää huomenta, rakas ystäväni, voisitteko sanoa minulle, missä täällä sijaitsee prinsessa Dulcinean palatsi?» — »Hyvä herra», vastasi mies, »minä en ole kotosin näiltä seuduilta ja olen vain vähän aikaa oleskellut tässä
91
