Siveellisyys ja siveys
| Siveellisyys ja siveys. Kirjoittanut Veikko Palomaa |
Nykyään pohditaan sekä suullisissa puheissa että kirjallisissa esityksissä n. s. siveellisyyskysymystä. Mutta hämmästyttävää on ”oppineittenkin” lyhytnäköisyys, joka tämän kysymyksen käsittelyssä ilmenee. Kun näet puhutaan ja kirjotetaan ”siveellisyydestä”, niin näkyy tällä sanalla yksinomaan tarkoitettavan sukupuoliasioita. Niinpä on U. S:ssä ollut nimimerkki Y. L:n kyhäämä kirjotussarja otsakkeella ”Muutamia näkökohtia siveellisyysasiasta”. Siinäkin kirjotuksessa käsitellään siveellisyyttä pelkästään sukupuoliasiana.
”Siveellisyys”-käsitteellä on kumminkin paljoa laajempi merkitys. Kaikki teot, mitkä nykyaikainen, tavallinen oikeustajunta pitää hyväksyttävinä ja oikeina, sanotaan ”siveellisiksi”. Kun esim. sanotaan, että ihmisen siveellinen velvollisuus on auttaa hätääntynyttä, suojella turvatonta, huomauttaa toista ihmistä uhkaavasta vaarasta y. m., niin eihän kenenkään mieleenkään juolahda, että tässä olisi kysymys ainoastaan sukupuoliasioista. Jokaisen tavallisen ihmisen mielestä on esim. mieshenkilön auttaminen rosvojoukon käsistä yhtä siveellinen teko kuin nuoren naisen pelastaminen miehiltä, jotka yrittävät hänet väkivallalla raiskata.
Henkilö voi muissa suhteissa olla siveellisesti moitteeton – ainakin julkisuudessa – vaikka hänet tunnetaan irstaiseksi sukupuoliasioissa. Myöskin voi henkilö olla – vaikka semmoinen tila lieneekin harvinaisempaa – sukupuoliasioissa moitteeton mutta muissa asioissa esiintyy epäsiveellisesti, olla esim. riidanhaluinen tappelija, petollinen, vieläpä juopottelijakin.
”Siveellisyys” muodostaa siis niin sanoaksemme suuren renkaan, jonka sisään ”siveyskin” mahtuu. ”Siveys” taas on – käyttäkäämme samaa kuvausta – rengas, jonka sisään ainoastaan sukupuoliasiat sopivat.
Se tapa, jolla siveysasioita – tosin väärän ”siveellisyys”-kilven takaa – käsitellään, on myös yksipuolinen. Tällä alalla esiintyvien epäkohtien poistamiseksi vedotaan melkein yksinomaan lasten ja nuorison kasvatukseen. Mutta kysymys, mistä saadaan kasvattajia, jotka juurruttavat nuorosiin oikeaa siveyttä, on tavattoman vaikea ratkaista. Löytyneekö meidän aikana edes sellaisia sivistyneitä vanhempia, jotka sanan jyrkimmässä merkityksessä olisivat täysin siveitä? On näet huomattava, että siveettömyyttä on totuttu hokemaan ja löytämään yksinomaan avioliiton ulkopuolelta, kun taas avioliitto on ollut ja edelleenkin on niin arkamaisesti rauhoitettu ala, ettei sen salaisuuksista ole ollut lupaa mitään hiiskua. Mutta kun uudenaikainen puolueettomampi tutkimus- ja arvosteluhalu on päässyt valtaan sukupuoliasioissakin, niin kohtuutonta on enää etsiä sukupuolisuhteitten väärinkäytöstä yksinomaan avioliitin ulkopuolelta. Siveysasioita on etusijassa arvosteltava yleismaailmalliselta ja sen jälkeen niin sanoaksemme paikalliselta, s. o. yksistään ruumiin elimistöä koskevalta kannalta.
Mainitusta, U. S:ssa olleessa kirjotuksessa valittaa kirjottaja sitä seikkaa, että siveettömyys – hänen mielestään epäsiveellisyys – on syvälle joutunut maalaiskansan nuorisoonkin. Hän sanoo olleensa eräässä sydän-Suomen seurakunnassa, jossa pidettiin piispantarkastusta, kuulustamassa alaikäisiä poikia ja sitä tehdessään saaneensa huomata, että pojat tiesivät asioita, ”joista eivät hinnasta mistään tahtoisi puhua isälleen tai äidilleen”.
Tällä alalla vallitsevan tietämättömyyden ja siitä johtuvien väärinkäytösten poistamiseksi ehdottaa kirjoittaja sopivaa, tätä asiaa koskettelevaa kansankirjallisuutta. Ehdotus on kyllä paikallaan. Mutta miksi ei ”sivistynelle” nuorisolle olisi yhtä hyvin levitettävä samaa alaa käsittelevää kirjallisuutta? Kirjoittaja väittää, ettei sivistyneelle sovi puhua samalla tavalla kuin ”varsinaiselle kansalle”. Olkoon menneeksi, kun on kysymys muista asioista, mutta sukupuoliasioissa ei tällä väitteellä ole mitään pätevyyttä. ”Varsinaisen kansan” keskuudessa käytetään näistä asioista kyllä karkeampaa kieltä, mutta teoissa ei olla läheskään yhtä karkeita kuin sivistyneissä piireissä. Sivistyneitten puhe julkisuudessa on hienompaa, mutta heidän käytöksensä on valitettavasti tässä suhteessa räikeämpää. Se tosiasia, että sivistymättömänä pidetyn kansan tyttäriä sukupuoliasioissa uhkaa paljoa suurempi vaara ”sivistyneitten” miesten puolelta kuin päinvastoin, puhuu ehdottomasti ”varsinaisen kansan” puolesta. Kun kaunis maalaistyttö tulee kaupunkiin, on hän kaikkialla ”sivistyneitten” miesten mielittelyn alaisena. Mutta kun sivistyneitten tytär menee maalaiskansan keskuuteen, esim. kesävieraaksi, niin ei kukaan ”sivistymätön” nuori mies häntä hätyytä, päinvastoin kunnioittaa ja korkeintaan ihailee matkan päästä.
Kirjoittaja valittaa, ettei ”aviomielisyys ja keskinäinen ymmärtämys ole saanut sukuelämää koskevissa asioissa yhdistää nuoria vanhempiin.” Mutta tämä epäkohta koskee yhtä hyvin sivistyneitä kuin sivistymättömiäkin. Sivistyneen perheen lapset tietävät sukupuoliasioista yhtä paljon tai yhtä vähän kuin sivistymättömänkin. Eivät sivistyneet vanhemmat puhu lapsilleen näistä asioista niinkään paljoa kuin sivistymättömät. Mutta kun kuuntelee esim. koulunuorison puheita, niin huomaa, että ne ovat tässä suhteessa vielä siivottomampia kuin maalaisnuorison puheet. Se seikka, että maalaisnuoriso kuulee joka päivä noita puheita, kun taas sivistynyt nuoriso ainoastaan keskenään – naisten kuulematta – niistä puhuu, vaikuttaa laimentavasti vietteihin. Mikä on jokapäiväistä, ei ole läheskään niin houkuttelevaa kuin se, mikä on harvinaista. Siitäpä syystä ”rahvaan” siveyskanta kaikista puutteista huolimatta onkin vankempi kuin sivistyneitten.
Mutta kysymys, mistä tuo nykyään jo haitalliseksi huomattu arkuus ja pettelemishalu sukupuoliasioihin nähden alkuaan johtuu, veisi paljoa pitemmälle kuin nykyään näkyy luultavan. Nykyään näet luullaan yleisesti, että n. s. siveettömyys johtuu sekä terveysopillisen tiedän puutteesta että taloudellisista epäkohdista. Näillä seikoilla on tietysti suuri merkitys. Mutta kun löytyy lukemattomia esimerkkejä, jotka osottavat, että sivistyneet, jotka ovat hyvässä taloudellisessa asemassa ja päälliseksi vielä avioliitossa, harjoittavat siveettömyyttä s. o. käyttävät ”luvatonta” sukupuoliyhteyttä avioliiton ulkopuolella, niin täytyy tulla siihen johtopäätökseen, että n. s. siveettömyyden juuret ovat nykyajan ihmisen voimakkaasti aistillisessa kehityskannassa. Kun vietti on määrääjänä, eivät toiset niin tarkoin tiedä ”luvallisen” ja ”luvattoman” välisestä rajasta, toiset – erittäinkin sivistyneet – eivät siitä välitä, kunhan vaan osaavat laskea voivansa peittää jälkensä, seikka joka ei aina menesty.
Ennen kun sukupuoliasioita voidaan likimainkaan tyydyttävästi käsitellä, on välttämätöntä pohtia sitä kysymystä, miten paljon korkeammalla kannalla on hyvänkin kasvatuksen ja sivistysmäärän saanut ihminen muita eläimiä, ja milloin ihmisen on toteltava eläimellisyyttään, milloin taas henkisyyttään.
Aate [Veikko Palomaa].
Lähde: Työmies 5.8.1904.