Sirkkuseni.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Mun majassani seuranain –
se majani on pieni vain
ja halpa mutta mielestäni
on armas siellä ollakseni –
on siellä mulla sirkkuni;
se mulle rahaa rakkaampi.
On sillä kieli pienon pieno
ja lauluääni hienon hieno.
Niin soma, sievä näkö sen,
liikunto nopsa, kevyinen.
Se peilinpuhdas kauttaaltansa,
vaikk’ei se muuta pukuansa.
Se elääpi vain minullen:
iloitsee, kun mä iloitsen;
kun suutun, on se nurrullansa,
valittain sirkutuksellansa.
Kun mainitsen sen nimen vaan,
se syliin kiitää suorastaan
ja leipää nokkii huuliltani
ja laulain kiittää vaivastani.
Kun kanteleeni helkkyilee,
pää kallellaan se kuuntelee
ja katsoo, kun se heliseepi,
ja laulaa ja taas kuunteleepi.
Jos vain mä vien sen peilin luo,
ai, ääntää rakastuen tuo,
suudellen lasiin – raukkaa sua!
Miks sallin noin sun kiusaantua?
On mulla pieni kukkasmaa,
myös sinne sirkka mennä saa,
vaan muistaa kyllä sisään tulla –
jos moinen vaimo olis mulla!


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.