Sinivuokot
| Sinivuokot. Kirjoittanut Kustavi Grotenfelt |
I. Sinivuokko lumessa.
muokkaa- Kuin kainona sa seisot
- Oi kukka sininen,
- Ja hienon pääsi nostat
- Sylistä kinosten.
- Muu vielä siskojoukko
- On talven vallassa,
- Niin yksin ylenet sä
- Ja kukit salolla.
- Vaan honka huojuvainen
- Huminoi ylhäällä.
- Ja leivo liitäellen
- Visertää virttänsä.
- Ja äänetönnä kiität
- Jumalaa sinäki,
- Hyvyyttä, rakkautta,
- Armoa Luojasi.
II. Milloin koituu kevätaika?
muokkaa- Sa tuttu kukkanen laaksossa,
- Sa airut kevähinen,
- Mi huulin kerke’in hymyilet,
- Oi kuullos mun kuiskehen’!
- Näin ruusun tarhassa kaunoisen
- Se loisti ja purppuroi,
- Ja kauvan katsoin sit’ ihastuin,
- Salon tytär unho’on sai.
- Sydämmin murtunein jällehen
- Nyt seison vieressäsi –
- Oi voitko antaa sa anteeksi
- Mun, kurjan, rikokseni?
- Oi saanko viihtyä vieressäs
- Ja katsoa silmälläsi...
- Sinitaivast’ vieläkö konsanaan
- Mun katseen’ kohtajavi?
III. Iloitse siis!
muokkaa- Sai jo purot pulppuuvaiset
- Kevät armas juoksemaan,
- Vuokot nosti kaunokaiset
- Mäellen se versomaan.
- Talven väessä luonto kaikki
- Kuolleelt’ äsken näyttihen,
- Tietämättäs silloin saiki
- Elon voimaa povehen.
- Kylmäin kautta, ihmislapsi
- Sunkin onnes varttuvi,
- Säätty onpi luotavaksi
- Taiston kautta rauhasi.
- Iloitse siis kevähällä,
- Koska kukat puhkeaa,
- Iloitse myös talvisäällä:
- Silloin juuret voimaa saa!
IV. Sinivuokko-vihkosen kanssa.
muokkaa- Kohta kyllä kuihtunemme
- Kukkahaiset salolta,
- Tyydymmepä onnehemme,
- Näivetymme riemulla,
- Kunhan ilon hetkiseks
- Luoda voimme povehes.
- Pian soluu kukkais-aika,
- Kukan lehdet lankeaa,
- Mutta yksi säilyy taika
- Aina yhtä nuorena,
- Maan ja ilman vanheten
- Yks on kukka ikuinen.
- Kuva kuluu vaskisehen
- Patsahasen hakattu,
- Minkä ihmissydämmehen
- Piirsit, ei se sammallu:
- Ilot, hyvät mitkä loi,
- Ikäin iät vihannoi.
Leimu [Kustavi Grotenfelt].
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. IV. 1885. Savo-Karjalaisen Osakunta, Helsinki.