Sillalla
| Sillalla. Kirjoittanut Simeon Hirvonen |
- Mä yksin istuksin sillalla
- Ja salmea katsoin sieltä;
- Ves’ päilyi allain ihana
- Mi rauhoitti murhe-mieltä.
- Siin’ aikain kuluiki hauskasti –
- Mä unhotin katkerat murheeni.
- Ja salmen kirkkaassa pinnassa
- Näin varjoja paljon vielä;
- Ne vaihtui aaltojen vallassa
- Ja katosi vihdoin siellä;
- Mut’ kohtapa toisia sijahan
- Tul’ – ainakin vaihdellen muotoaan.
- Ol’ pilven varjoja kaikki vaan,
- Kun silmäni siellä näki,
- Vaan pilvein vierestä toisinaan
- Loist’ auringon valon väki;
- Se varjojen hämärät hajotti
- Ja toivoa rintahan uudisti.
- Taa varjoin vaihdunta minussa
- Toi outoja tuntehia;
- Mä kohden silmäni samassa
- Loin aikoja mennehiä.
- Niit’ elämän menoihin vertasin –
- Kaikk’ vaihtuvat olit kun varjotkin.
- Vaan niiden pilvien luonnetta
- En tuntea silloin voinut;
- Mä mietin, vaan niiden aatetta
- En tarkemmin tietää saanut.
- Mä huokasin: ”onneton mua oi!
- Ken kertoa varjoset mulle voi?”
- Ja silloin lintuset rannalla
- Näin lauloivat sointuvasti:
- ”Nuo varjot aaltojen harjalla
- Nyt kuvaavat murheitasi.
- Niin murheiden pilvetkin – aattele!
- Ne muotoonsa muutellen vaihtelee.”
- Kun heitä katselin tarkemmin,
- Niin huomasin ihmeekseni,
- Ett’ linnut varjot jo tunsikin
- Ja mulle ne selitteli.
- Nyt huomasin lintujen kertoneen
- Ne varjot, kun kuvasi aaltonen.
- Mä kauan sitteki katselin
- Nyt varjojen vaihtumusta;
- Mä vaivuin, vaan kohta heräsin
- Ja kummeksin sattumusta.
- Ne varjot viimeksi kuvasi
- Mun oman, armahan kultani.
- Ja sitte sillalta kotiini
- Mä matkustin hiljallensa,
- Vaan pilven varjoset mieleeni
- Sai kiinteesti kuvaisensa.
- Nyt mieleni synkkinä aikoina
- Ain’ muistavi pilvien varjoja.
Lähde: Tapion Lisälehti 5.8.1871.