Silkkikuikka

Silkkikuikka. Kirjoittanut Saima Harmaja

Yö yöltä rannan kaislat kellastuivat

nyt kullanvihervinä hehkuen.

Mut yli järven lasin sinisen

yhäti lumisulka-pilvet uivat.

Syys leppäin vihreyteen tuskin koski,

mut päivälläkin viileä on maa.

Siks suloinen on aaltoon solahtaa,

kun viel’ on auringosta lämmin poski.

Niin jäisen kylmä on sen tuttu syli.

Mut silkkikuikka, tiellä salmen yli,

sukelsi syvään mua säikkyen.

Nyt kaulan kaartuessa siloisen

se märin sulin liukuu loitommalle.

Ah, unohtumatonta kummankin

on päänsä kastaa viime aallon alle,

kun vielä hohtaa sätein lämpimin

maan kylmän suvi liian ihmeellinen,

kun hehkuu kullantummat kuhilaat,

ja yli järven lasinkuulaan sinen

ui pilven lumivuoret autuaat.

Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.