Sigurd Jorsalafar (1925)

Sigurd Jorsalafar Kirjoittanut Gustaf Fröding

Suomentanut Eino Leino. Runo on suomennettu 6.12.1925.

Tuul’ ulvovi, ulkona yltyy yö.

Lumi temppelin seiniin singoten lyö,

kuningas istuvi kultavyö,

hänen muistossa murheen on valmut.

»Päämiehemme, varma valtia,

hius-harmaa, on hyvä haltia.»

– Kuningas suuri on suntia,

hänen sielussa suihkavat palmut.

Nyt Suder-järvellä laineet käy,

Sikelian immet ilmestäy,

rypälparmaat paljahat, joita ei näy,

merimiesten silmissä päilyy.

Kuningas Sigurdin otsa on

päin kättä kuin taivas varjoton.

– Huhu kansassa käy, humu huoleton:

»Kuningas Sigurd säilyy.»

On Akersborg, ovat taistot kovat,

kuin kirveen, tapparan iskut ovat,

päämiehen on päärmeet kuin sotisovat,

hän kuoleman orheja harjaa.

Pyhän Olavin hahmosta Neitseeseen

käy silmä nyt Sigurdin himmenneen.

– »Pyhä Olavi, Maaria onnekseen!

Paholaisen hän kaitsevi karjaa.»

Lumimyrsky temppelin seiniin lyö.

On iltamessu, on ilta-yö.

– »Tule pois, oi, valtias kultavyö,

pois päältä tuulisen parven!»

Hän vastaa ei, hänet aatos vie

pois myrskyhyn, missä on myötätie.

– Taas voittovaltias Sigurd lie

Bosporon kultaisen Sarven.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.