Siellä ylhäällä ei ole kuolemaa

Siellä ylhäällä ei ole kuolemaa

Kirjoittanut Lina Sandell
Suomentanut Matti Järvinen.


1.

”Siellä ylhäällä ei ole kuolemaa
Eikä kyyneliä, eikä yötä!”
Niin lauloi pikkuinen musta Sara,
Kovin iloinen neekerilapsi parka.

2.

”Siellä ylhäällä ei ole kipua
Eikä tuskanparkuja kuten täällä!
Siellä saan nähdä Jumalan kirkkaat kasvot
Tulla iäisiksi ajoiksi sellaiseksi kuin hän!”

3.

Kerran, vain yhden kerran ainoastaan
Hän kuunteli valkoista opettajaa;
Hän kuuli verestä, joka voi puhdistaa,
hän kuuli Jeesuksesta, lasten ystävästä.

4.

Hän kuuli myös uudesta kaupungista,
Jonka muuri oli nimeltään autuus;
Siellä hän tahtoo olla myös rivissä
Ja ylistää Jumalaa iankaikkisesti.

5.

Nyt hän makaa kipupetillä,
Kurjalla heinä- ja olkivuoteella;
Mutta ah, kirkas katse kertoo,
Että ilo asustaa yhä sydämessä.

6.

Vaikka ystävää ei ole vierellä,
Vaikka peti on kovin kova ja kylmä,
Hän makaa siellä iloisesti odottaen
Sitä, mikä on vielä tuleva.

7.

Hän ajattelee niitä kalliita sanoja,
Jotka hän kuuli kerran opettajan lausuvan;
Hän ajattelee uutta maata
Ja ”uutta taivasta”.

8.

”Siellä ylhäällä ei ole kuolemaa”,
Hän laulaa – mutta yhä raukeammin,
”Eikä parkua eikä vaaraa
Eikä itkua eikä yötä.”

9.

Ääni muuttui vieläkin heikommaksi:
”Kultainen kaupunki” – ”kultainen kaupunki” –
”Eikä kuolemaa”. – Ja lohdutuksen saaneena
Hän nukkui vihdoin pois niin iloisena.

10.

Nyt hän houkuttelee kirkkaita säveliä
Harpusta riemukkaalla mielellä,
Sillä katsokaa, pikkuinen musta Sara
Oli vaalea ja punoittava Karitsan veren ansiosta.