Senaatin oikeusosaston päätös uskontorikoksesta (SOO 1916 I 154)
154. Prokuraattorin valitus uskontorikosjutussa. Polvijärven KO:ssa oli Kruununnimismies S. A. Palvola vaatinut Kirkkoherra J. H. I:tä tuomittavaksi rangaistukseen siitä, että hän oli ottanut evankelisluterilaiseen uskonoppiin kaksi kreikkalaiskatoliseen uskonoppiin kastettua alaikäistä henkilöä merkitsemällä heidät Polvijärven seurakunnan kirkonkirjoihin, toisen 3/6 1906 ja toisen 4/7 1906, sekä antamalla heille sitten opetusta evankelisluterilaisessa uskonopissa; mutta koska I. oli hänen syykseen väitetystä, RL 10 luv. 5 §:n[1] mukaan rangaistavasta rikoksesta kutsuttu vastaamaan vasta 12/11 1911 ja oikeus panna rikos syytteeseen siis RL 8 luv. 1 § 1 mom. 3 k:n[2] mukaan oli rauennut, jätti KO päät. 6/12 1912 asian sillensä. Wiipurin HO vahvisti päät. 26/1 1915 KO:n päät. OO: Ei muutosta.
Lähde
muokkaa- Suomen senaatin oikeusosaston päätökset ja tuomiot 1916, Helsinki 1918, osa I päätökset, sivu 66.
Huomautukset
muokkaa- ↑ Rikoslain 10 luvun 5 pykälä: Jos joku pakottamalla, kavaluudella, lahjalla taikka ajallista etua lupaamalla taivuttaa jonkun Suomessa tunnustetun, luvallisen tahi suvaitun uskokunnan jäsenen kääntymään toiseen uskonoppiin, taikka kasteella tahi muulla toimella saa jonkun, joka ei ole yhtäkolmatta vuotta täyttänyt, otetuksi toiseen uskonoppiin, kuin missä hän on kasvatettavana; rangaistakoon vankeudella korkeintaan kahdeksi vuodeksi, taikka vähintään viidenkymmenen ja enintään neljän tuhannen markan sakolla. / Yritys on rangaistava. / Jos syyllinen ei ole Suomen kansalainen, on hän samalla tuomittava, rangaistuksen kärsittyänsä, maasta karkotettavaksi, jos rikos on sen arvoinen.
- ↑ Rikoslain 8 luvun 1 pykälän 1 momentin 3 kohta: Oikeus panna rikos syytteeseen olkoon rauennut: - - - 3. viiden vuoden kuluttua, jos se on kuritushuonetta korkeintaan kaksi vuotta, taikka vankeutta päälle yhden vuoden ja korkeintaan neljä vuotta;
- Asianosaisen sukunimestä on tallennettu vain alkukirjain. Lähteessä sukunimi on kokonaisena.
Lyhenteet
muokkaa- HO = hovioikeus
- k:n = kohdan
- KO = kihlakunnanoikeus
- luv. = luvun
- mom. = momentin
- OO = (senaatin) oikeusosasto
- päät. = päätöksessään, päätöksen
- RL = rikoslaki
- SOO = senaatin oikeusosasto