Sempä sanon.

Kirjoittanut Mikko Uotinen


Mitä mä sanoisin sinusta
kesäpäivän lapsosesta?
Sanonko: silmäs on syttävät,
poskillasi mansikkaiset,
kutreillasi kuuhun kulta,
huulillasi riemun päivä?
Silmät on syttävät sinulla,
niinkuin kesäpäivän taivas;
mansikat on poskillasi,
onnen marjat, kesä marjat.
Kutrisi kuin kultavaippa,
huulillasi onnen hymy,
sunnuntainen suuri päivä.
Sempä sanon mä sinusta,
kesäpäivän lapsosesta:
olet sä onnien apila,
sinikukka päivän tiellä,
olet hento päivän perho,
kulet kukasta kukkahan.
Lensit kerran polvelleni,
siinä istuit ja iloitsit.
Kuulin naurusi iloisan,
suruisaksi itse vaivuin;
katsoin silmies sinehen,
kaihoa sai katseheni.
Maistoin poskes mansikkata,
kalpenevi oma poski;
join sun huulies hymyä,
ikävän mä siitä niitin.
Lensit perho polveltani,
kukalle uudelle kohosit;
minä vaivuin vaaleaksi,
sortui sydän kukkaseni,
minä huolihin humahdin.
Sempä sanon mä sinusta,
kesäpäivän lapsosesta:
olet onnien apila,
sinikukka päivän tiellä,
kukkaisa kehähän perho,
oman itsesi osaksi.
Olet mulle murhe lintu,
surun syttäjä sydämmen;
olet kaataja kesäni,
sunnuntaini suuren viejä,
ikikaihoni antaja.
– Sempä mä sinusta sanon,
sydämmeni sortajasta,
sydän rauhan runtajasta,
kukkamieli tyttösestä.


Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.