Sempä sanon

Sempä sanon. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Mitä mä sanoisin sinusta

kesäpäivän lapsosesta?

Sanonko: silmäs on syttävät,

poskillasi mansikkaiset,

kutreillasi kuuhun kulta,

huulillasi riemun päivä?

Silmät on syttävät sinulla,

niinkuin kesäpäivän taivas;

mansikat on poskillasi,

onnen marjat, kesä marjat.

Kutrisi kuin kultavaippa,

huulillasi onnen hymy,

sunnuntainen suuri päivä.

Sempä sanon mä sinusta,

kesäpäivän lapsosesta:

olet sä onnien apila,

sinikukka päivän tiellä,

olet hento päivän perho,

kulet kukasta kukkahan.

Lensit kerran polvelleni,

siinä istuit ja iloitsit.

Kuulin naurusi iloisan,

suruisaksi itse vaivuin;

katsoin silmies sinehen,

kaihoa sai katseheni.

Maistoin poskes mansikkata,

kalpenevi oma poski;

join sun huulies hymyä,

ikävän mä siitä niitin.

Lensit perho polveltani,

kukalle uudelle kohosit;

minä vaivuin vaaleaksi,

sortui sydän kukkaseni,

minä huolihin humahdin.

Sempä sanon mä sinusta,

kesäpäivän lapsosesta:

olet onnien apila,

sinikukka päivän tiellä,

kukkaisa kehähän perho,

oman itsesi osaksi.

Olet mulle murhe lintu,

surun syttäjä sydämmen;

olet kaataja kesäni,

sunnuntaini suuren viejä,

ikikaihoni antaja.

– Sempä mä sinusta sanon,

sydämmeni sortajasta,

sydän rauhan runtajasta,

kukkamieli tyttösestä.

Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.